perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Mediamaksun aikalisä

Merkittäköön muistiin Ylen rahoituksesta käytävän mediamaksukeskustelun siirtyminen jälleen viikolla eduskunnassa. Aikalisä ei ole mikään katastrofi, sillä tiettävästi Yle ei ole menossa konkurssiin.

Epäonnistuneen mediamaksuidean rinnalle myös SDP on nyt eduskuntaryhmänsä suulla esittänyt budjettirahoitusta. Tämä taas ei keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Timo Kallille kelpaa.

Kokoomus taas kertoo, että jos Ylen rahoitus tehdään budjetista, pitää jostain säästää 480 miljoonaa vuodessa. Näin siitäkin huolimatta, että budjettirahoituksen kannalla on ollut myös asian esittelevä ministeri Suvi Lindén (kok.).

Säästäminen jostain muualta nähdään tässä kuviossa ilmeisesti jonkinlaisen veronkorotuksen vaihtoehtona. Pelko on pelkästään viestinnällinen, sillä ideoitu mediamaksu on sekin vero ja jos se korvattaisiin tavallisella verotuksella tai sen yhteydessä näkyvästi kerättävällä summalla, siinä kansalaisen näkökulmasta katsoen vain korvattaisiin toinen vero toisella ja samalla kaikkien verorasitusta saataisiin alennettua.

Budjettirahoituksen ongelmaksi nähdään siinä syntyvä linkki hallituksen ja yleisradioyhtiön välille.

Vasemmistoliitosta ja keskustasta on ehdotettu rahastomallia, jossa Ylen rahoitus hoidettaisiin omasta rahastostaa, jonka varat kerättäisiin verotuksen yhteydessä ja mahdollisesti muista lähteistä.

Jos budjettirahoitus on poliittisista syistä katsoen hankalaa tai epämiellyttävää, rahastomalli tarjoaa sujuvan tavan ratkaista asia. Tietysti sen ongelmaksi saattaa koitua se, että asiaa on esittänyt ja ajanut oppositio.

Kun keskustan Kalli puhuu siitä, että "ryhmänjohtajien keskustelussa löytyi yhteistä näkemystä siitä, että mahdollista Yle-maksua on hyvitettävä jotenkin varattomille ihmisille", ollaan jälleen luomassa uutta byrokratia, pieniä tuloloukkuja, tietoteknisiä tarpeita ja muuta tyhjäkäyntiä. Tämä ei ole edes investointi siihen, että voidaan tienata, vaan villapaidan hihan neulomista ottamalla langat jo valmiiksi neulotusta hihasta.

Kaikkien silmien edessä on yksinkertaiset, tehokkaat ja helpot tavat hoitaa kulttuuri-instituutio Yleisradion rahoitus ja hallinto, mutta poliitiset intressit, intohimot ja pelaileminen sotkee asioita, poistaa tehokkuuden ja tekee tästä kaikesta kansalaisille pahimmassa tapauksessa turhan kallista.

Aiheesta tässä blogissa muualla:

3 kommenttia:

Niko kirjoitti...

Minusta rahastomalli olisi paras. Sellaisen muutoksen se kuitenkin tarvitsisi, että ei pitäisi olla mitään syytä rajoittaa rahaston toimintaa Ylen rahoitukseen. Kaikkien mediatalojen pitäisi voida hakea rahaston kautta tukea kaupallisesti kannattamattomalle tuotannolle.

Kaupallisesti kannattavalle tuotannolle rahaa taas ei pitäisi jakaa, ja se koskisi myös Yleä (eli ei tukea sellaiselle tuotannolle, jonka jokin taho voisi hoitaa ilman tukeakin).

Niko kirjoitti...

Tai siis sen enempää tuotannolle kuin lähetystoiminnallekaan (korjaten edellistä kommenttiani).

Vaiheinen kirjoitti...

Tuossa olisi järkeä. Miksi Yle on ainoa kulttuurilaitos alallaan, jonka toiminta kustannetaan osin tai kokonaan verorahoilla, kun muutkin toimijat saattavat tehdä saman?

Tietysti rahottajan on hetlpompi organosoida asia, kun ei tarvitse kriteereitä liikoja pohdiskella, yhtiön nimi riittää.

Tosin mikään perustavasti kattava perustelu se ei ole.

Monessa muussakin asiassa (esim. huippu-urheilu) kannattavaa businesta on ihan turha tukea verovaroin.