Huilumies

Yksi parhaista rock-yhtyeistä kautta aikain viettää tänä vuonna 40-vuotisen taipaleensa kunniaksi juhlavuotta. Ja kyllä, kyse on kerrassaan mainiosta Jethro Tull -yhtyeestä. Tosin laskentatavasta riippuen nyt taitaa olla jo yhtyeen 41. vuosi menossa, mutta joka tapauksessa käynnissä oleva juhlakiertue on 40 vuoden kunniaksi.

Jethro Tull on käynyt läpi useammankin kehitysvaiheen, mutta musiikillisella kartalla yhtyettä on (onneksi) vaikea sijoittaa mihinkään yhteen laatikkoon. Se mistä yhtye ehkä tunnetaan parhaiten, on jonkinlainen progressiivinen rock tai folk-rock. Musiikissa on vaikutteita myös hard rockista, bluesista, klassisesta musiikista, jazzista ja maailmanmusiikista. Oli lokerointi sitten mikä tahansa, kyseessä on jotain jännittävää ja yllätyksellistä.

Yhtyeen keulakuvana toimivan laulajan ja huilistin, Ian Andersonin johtaman yhtyeen kokoonpano on vuosien varrella vaihtunut moneen kertaan ja suurelta osin. Vain kitaristi Martin Barre on ollut mukana yhtyeen toiselta levyltä (Stand Up) alkaen.

Ian Andersonin ensimmäinen yhtye The Blades perustettiin Blackpoolissa ja siinä jo soitti myöhemmin Jethro Tullista tuttuja soittajia kuten John Evans (myöhemmin John Evan, koska sukunimestä tuli siten harvinaisempi) ja Barrie Barlow (myöhemmin Barriemore Barlow). Lisäkeikkojen toivossa Jethro Tull muutti lähemmäs Lontoota Lutoniin.

Jethro Tullin syntyvaiheet sijoittuvat vuosiin 1967 ja 1968. Silloin näki päivän valonsa myös ensimmäinen blues-tunnelmainen albumi nimeltään This Was. Se kipusi Britannian albumilistalla sijalle 10 ja sai kriitikoilta kehuja.

Vuoteen 1969 mennessä yhtyeen kokoonpano muuttui aikalailla ja paremmin tunnetun musiikillisen linjan rakentaminen alkoi. Yhtyeen seuraava albumi Stand Up, joka on Jethro Tullin ainoa listaykkönen Iso-Britanniassa. Stand Up sisältää jazzvaikutteita, mutta selvästi progressiivista rockia. Levy on J.S.Bachilta lainattua Bouréeta lukuunottamatta kokonaan Andersonin säveltämä.

Levyn sessioissa äänitettiin myös alun perin piikkinä Vietnamin sodalle single Living in the Past, joka pysyi Britannia singlelistoilla hyvin pitkään ja myöhemmin (vuonna 1972) samalla nimellä julkaistiin kokoelma-albumi, jota monet pitävät yhtyeen parhaimpana levynä. Living in the Past sisältää yhtyeen singlejä, niiden B-puolia ja aikaisempien levyjen lopullisista versioista alun perin pois jääneitä kappaleita.

Vuonna 1971 ilmestyi yhtyeen ehkä parhaiten tunnettu albumi Aqualung. Siinä yhdistyy kovan rockin ja folkmusiikin sävelet ja tekstillisesti köyhyyteen, uskonnollisiin asioihin ja arkipäivään liittyvät teemat. Aqualung on myynnillisesti Jethro Tullin suurin menestys. Levyn CD-versiossa on ennen bonusraitoja myös Ian Andersonin haastattelu. Aqualungia pidetään myös konseptialbumina, jolla on jokin harkittu teema, mutta yhtye itse on kiistänyt tällaisen tulkinnan.

Konseptialbumit ovat sinänsä luonteenomaisia Jethro Tullille, kuten esimerkiksi progressiivisen rockin kauteen kuuluva Thick as a Brick vuodelta 1972 tai rockooppera Too Old to Rock 'n' Roll: Too Young to Die! vuodelta 1976.

Yhden pitkän raidan sisältävän Thick as a Brick-albumin kanssa saman vuonna ilmeistyi sitten tuplakokoelma Living in the Past, joka sisältää progressiivisen rockin lisäksi myös kevyempää menoa ja live-taltiointeja.

Yhtyeen progressiivisen rockin kausi kesti vuodesta 1972 aina vuoteen 1976 saakka ja sinä aikana julkaistuista albumeista kannattaa mainita ainakin Minstrel in the Gallery (1975). Se muistuttaa Aqualungia ja sitä pidetään eräänä parhaimmista teoksista. Vuonna 1976 ilmestyneen Too Old to Rock 'n' Roll: Too Young to Die! -albumin sisäkansissa on hellyyttävä sarjakuva ikääntyvästä rock-tähdestä Ray Lomasista, joka ulkoisesti muistuttaa kenties Ian Andersonia itseään. Anderson on tiettävästi kiistänyt yhdennäköisyyden.

1970-luvun lopulla Jethro Tull siirtyi folk-rockin suuntaan ja julkaisi kolme albumia: Songs from the Wood (1977), Heavy Horses (1978) ja Stormwatch (1979).

Näistä kenties tunnetuin ja kriitikoiden eniten kehuma on Songs from the Wood, joka sisältääkin yhtyeen toimivimpia sävelmiä kuten nimi kappaleen lisäksi vaikkapa Jack-in-the-Green, Hunting Girl tai Velvet Green.

Nämä levyt ovat kaikki enemmän tai vähemmän teemalevyjä. Songs from the Wood kertoo metsistä, Heavy Horses maaseudulla asumisesta, englantilaisista maalaisperinteistä ja kotieläimistä. Akustisempi Stormwatch kertoo rannikkoasumisesta ja ottaa kantaa luonnon saastumiseen. Stormwatchilla on useita hienoja kappaleita, mutta yksi koko yhtyeen tuotannon hieman pimentoon jäänyt helmi on Dun Ringill. Lisäksi Dark Ages on erittäin kuuntelemisen arvoinen taideteos.

1980-luku toi tullessaan elektronisen musiikin ja hard rockin Jethro Tullin repertuaariin. Samalla tekemisen laatu ja menestys alkoivat osoittamaan alamäkeen. Esimerkiksi levyä Under Wraps pidetään yhtyeen huonoimpina. Vuonna 1987 yhtye julkaisi albumin Crest of a Knave ja palasi takaisin parrasvaloihin.

Martin Barren kitarat olivat jälleen enemmän esillä syntetisaattoreiden sijaan ja yleisö otti levyn omakseen. Vuonna 1989 Jethro Tull voitti Grammy-palkinnon parhaasta hard rock - ja metallialbumista. Samana vuonna kisassa oli mukana myös sellainen metalli-ikoni kuin Metallica. Yhtyeen oma kommentti yllättävästä palkinnosta kertoo asenteesta jotain: "THE FLUTE IS A HEAVY METAL INSTRUMENT." ("Huilu on raskas, metallinen soitin").

1990-luvun alkupuolella yhtye käänsi suuntaa kevyempään päin ja lopulta otti vaikutteita myös maailmanmusiikista. Yhtye on julkaissut levytyksiä aina 2000-luvulle asti, viimeisimpänä joulumusiikkia sisältävän The Jethro Tull Christmas Album -levyn. Lisäksi on julkaistu koko joukko live-kokoelmia ja yhtye on siis tien päällä taas.

Jethro Tull tunnetaankin mainiona live-yhtyeenä. Joidenkin (esim. allekirjoittanut) mielestä Jethro Tullin folk-rock -kaudella julkaisema live-levy Bursting Out (1978) on rockin historian parhaita, ellei paras koskaan tehty live-levy. Tupla-LP:ltä kaikkine välispiikkeineen on aistittavissa yhtyeen kulta-ajan energisyys. Samalla huomaa, että vaikka Jethro Tull on ollut Ian Andersonin komennossa, saavat myös yhtyeen muut muusikot tilaa näyttää osaamistaan.

Esimerkiksi Bursting Outin versiossa Huntig Girlistä Martin Barren kitarat soivat tavalla, jota ei voi unohtaa. Conundrum on Barriemore Barlowin rumpuilotulitusta. Myös Ian Andersonin huiluimprovisaatiot ovat kerrassaan mainioita. Ohittaa ei kannata myöskään vuonna 1979 kuolleen John Glascockin bassotyöskentelyä tällä levyllä.

Mikäli joku ei ole Jethro Tullin musiikkia aikaisemmin kuunnellut, kannattaa kuunnella nimenomaan Bursting Out.

Kaiken kaikkiaan Jethro Tullin musiikki on vuosien yli kestävää ja monien levyjen teemat ovat yhä edelleen ajankohtaisia kuten Stormwatchin ympäristöteemat. Vaikka ikä kommenttien mukaan näkyy yhtyeen nykyisessä lavakarsimassa ja tekemisessä, levytyksiin ajan hammas ei ole samalla tavalla iskenyt.

Jethro Tullin musiikki on sellaista, jollaista ei näinä kaupallisuuden läpisyövyttäminä päivinä enää juurikaan tehdä. Valitettavasti.

* * *

Lähteitä ja lisätietoja:
Jethro Tullin viralliset sivut
Jethro Tull englannin kielisessä Wikipediassa
Jethro Tull suomen kielisessä Wikipediassa
Jethro Tullin diskografia

(Videolla Songs from the Wood saman nimiseltä albumilta vuodelta 1977. Esitys taltioitu Golders Green Hippodromella 2.7.1977. Lähde YouTube.)