lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Tuulentuomaa

Siis mitä?

Se on tiedossa, että päästökauppa tuo energiayhtiöille voittoa. Ja sekin on tiedossa, että voitolliseksi havaitun päästökaupan varjolla nostetaan tai ainakin pyritään nostamaan sähkön hintaa. Ja nyt niihin voittoihin haluaa myös valtiovalta kouransa mukaan eli verottaa niitä.

Siis mitä? Olenko ihan tyhmä vai enkö osaa lukea jotain? Suomessa tiettävästi on edelleenkin voimassa periaate, jonka mukaan sellainen tulo, jota erikseen ei ole vapautettu verosta, on verotettavaa. Siis jos päästökauppa tuo voittoa, siitä verotetaan.

On loogista vaatia, että näistä windfall-voitosta maksetaan normaalit verot ja ihan yhtä luontevaa on se, että mitään erityisiä verotusmalleja ei luoda yhtä toimialaa varten. Nyt kuitenkin on tilanne sellainen, että yhteiskunta käytännössä lahjoittaa nuo rahat energiayhtiöille. Se on ihan riittävä peruste pistää päästökaupan voitot erityisverolle. Ilmeisesti tätä elinkeinoministeri Pekkarinen (kesk.) nyt vaatii.

Itseasiassa päästökaupan tarkoitus ei ole edes tuoda mitään ilmaisia voittoja kenellekään, vaan ohjata toimintaa sellaiseksi, että päästöjen määrä vähenee. Voittoja pitäisi syntyä vain silloin, kun oikeasti toiminnassa tapahtuu jotan merkittävää ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Nyt ei tapahdu, joten ruuvia koko hommassa pitää kiristää ja kaikki ansiottomat voitot siirtää esimerkiksi tuulienergian tukeen. Kaikki.

* * *

Kokenut ministeri Pekkarinen on muuten poliitikoksi aika jännä tapaus. Hänen poliittista ulostulostaan ei koskaan tiedä milloin hän on kääntänyt takkinsa, vasta kääntämässä takkiaan tai on kääntämättä sitä ollenkaan, vaikka kaikki niin luulevatkin. Poliitikkoainesta sanoisin.

Ei kommentteja: