tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Vuosi ja henki

Jihuu. Tänään tulee vuosi täyteen Vaiheista eli tämä blogi aloitti päivälleen vuosi sitten.

EDIT klo 22.24: Vaiheinen sai Halo Efektiltä päivän kunniaksi oikein bonustunnustuksen. Päivänsankari kiittää ja kumartelee syvään.

* * *

Eilen Digitoday kertoi, että blogi voi viedä hengen. Ymmärrän tuskan siitä, että uutistoiminnassa pitää olla ajanhermolla ja asiat pitää saada vauhdilla ulos. Ja koko ajan pitäisi olla kehittämässä jotain uutta. Se myös sitoo siihen ruudun ääreen.

Netin liikakäytöllä on tunnettuja seurauksia eli sen tiedetään tutkimusten perusteella aiheuttavan unihäiriöitä. Säännöllisillä elämäntavoilla kuten esimerkiksi riittävällä unella tunnetaan olevan koko joukko erilaisia terveysvaikutuksia kuten esimerkiksi yhteys painonhallintaan.

Arvelisin, että netillä on tässä mielessä samanlaisia vaikutuksia kuin televisiollakin. Jonkun tuoreen uutisen (jota nyt en jostain syystä löydä mistään) sohvalla telkkarin ääressäkään löhöäminen ei välttämättä lihota ihan hirveästi, jos vain muistaa pompata hetkittäin ylös yms. Jos elämä olisi kokonaan siellä sohvan pohjalla, niin se taatusti olisi epäterveellistä. Niinkuin jatkuva netissä roikkuminenkin.

Tällaiset välineet ovat sillä tavalla koukuttavia, että niihin voi jäädä kiinni, jos vain sellaiselle antaa mahdollisuudet. Luonnollisesti on myös niin, että jos sisällön virtaan heittäytyy täysillä, niin siihen jää kiinni. Vuorovaikutteisella medialla on myös harmaat pisteensä.

Vaiheinen ei ole ollut uutisblogi eikä sellaista siitä tule, siksipä joskus jotain tärkeää saattaa jäädä väliin sanomattakin, vaikka luulen kyllä että joku muu sen on jo silloin ehtinyt ilmoille päästää. Salaisuus se ei ole, mutta Vaiheisen kirjoittaja ei ole erityisesti lihonut viimeisen vuoden aikana, juuri nyt tarkkoja lukemia ei olekaan käytettävissä. Pikemminkin tilanne on päinvastoin.

* * *

Vuoden varrella on tullut raportoitua kävijämääristä enemmän ja vähemmän, joten ei niistä suuresti tässä yhteydessä. Ihan muistiinpanomerkitänä sellainen yksityiskohta, että Vaiheinen on tätä kirjoitettaessa blogilista.fi:n top-listalla sijaluvulla 3567, tilaajia on 12 ja lukijoita viikossa 20. Nyt blogilista.fi:ssä on 14652 blogia. Merkitään edelleen, että vuodessa Google Analyticsin mukaan 7701 käyntiä, 11 838 näyttökertaa ja 5174 kävijää on kohdannut Vaiheisen vuoden sisään.

Vuoden aikana on tullut kirjoitettua 336 entryä (tämä on 337.) ja ihan hauskaa on ollut, vaikka aihepiirit eivät aina paljoa ole naurattaneetkaan. Entisen tarinaa on riittänyt ilmastonmuutoksesta (105 entryä), internetistä (60) ja energiasta (42).

Suosituimmat entryt käsittelivät mashupeja, jazz-yhtye Breadmachinen levyä ja autoverotusta.

* * *

Sitten tuo kysely, jonka joku aika sitten julistin.

Mistä haluaisit Vaiheisen kirjoittavan huhtikuussa? Useammasta vaihtoehdosta saattoi valita monta ja annetut 13 äänessä vastaukset jakautuivat siten, että...

- Jehtro Tull: 7 ääntä
- Ilmastonmuutos: 7 ääntä
- Peak oilista: 5 ääntä
- Uuden median noususta yms.: 5 ääntä
- Mistä muusta tahansa: 3 ääntä

Hieno tulos ja saamanne pitää jossain välissä. Kysellään lisää kun tulee kysyttävää.

2 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Paljon onnee vuoden vanhalle! Jatka samaan tyyliin. :)

Vaiheinen kirjoitti...

Kiitos kiitos. Niin vähän ajattelinkin jatkaa samaan malliin:-)