Yhteisöpommi

Internetin yhteisöpalveluista keskusteltaessa nousevat tietosuoja-asiat aina hetkittäin esille. Tosin tietosuoja ei ole pelkästään yhteisöllisten palveluiden ongelma tai kysymys, vaan kaikkien verkkopalveluiden.

Antti Mannermaa kirjoittaa siitä, että luotamme nykyisellään web 2.0 -palveluihin varsin paljon ja että luottamus voi mennä kerta laakista. Yksi iso väärinkäyttö riittää romuttamaan sen mihin nyt luotamme.

Sinänsä totta. Ihan yhtä totta on se, että me vapaaehtoisesti luovutamme itsestämme varsin paljon tietoja ja profiloitavia asioita erilaisiin palveluihin olivat ne sitten Googlen tai Facebookin kaltaisia. Kirjoitamme myös blogeihin henkilökohtaisia asioita ja tunnustuksia. Ja luotamme siihen, ettei kukaan käytä väärin näitä sanoja ja merkkejä.

Ilman luottamusta verkossa ei olisi hirveästi mitään hyödyllistä. Jos esimerkiksi hakukoneet eivät millään tavalla (anonyymisti tai muuten) profiloisi tietoja, hakukoneiden tulokset olisivat kenties vähemmän kuvaavia tavallisille käyttäjille. Toisaalta, jos hakuhistoriaamme käytettäisiin toimintamme profilointiin, voisi sillä tiedolla saada hyvinkin pahoja asioita aikaiseksi.

Kun sitten ajatellaan verkossa olevia hyötypalveluita, niin niissäkin on omat riskinsä. Yrityksille olisi varmasti houkuttelevaa ulkoistaa esimerkiksi kalenteripalveluita Googlelle, jolla on toimivat systeemit verkossa.

Mutta. Luotammeko esimerkiksi Googleen yhtiönä niin paljon, että haluaisimme antaa organisaation keskeisen tapahtumatiedon sen käsien ulottuville, vaikka sopimukset kieltäisivätkin kaikenlaisen hyödyntämisen? Luotammeko oikeasti palveluntarjoajan tietoturvaan niin paljon, että uskallamme antaa tietojamme sinne ilman, että pelkäisimme niidne joutuvan kolmannen osapuolen käsiin? Vaakakupissa on siis jossain määrin taloudellisuus ja hyödyllisyys sekä turvallisuus.

Jos sitten puhutaan esimerkiksi potilastiedoista, niin tilanne on vielä kriittisempi. Harvardin yliopistollisen lastensairaalan tutkijat Kenneth Mandl ja Isaac Kohane varoittavat päästämästä suuria yhtiöitä käsiksi potilastietoihin. Heidän mukaansa se voisi vaikuttaa kliinisiin tutkimuksiin sekä vaarantaa potilastietojen yksityisyyden.

Tällaiset tietoinfrastruktuuriin liittyvät kysymykset eivät ole välttämättä helppoja eikä niitä nimenomaan saa katsoa vain lyhyen aikavälin asioina. Hyvä opetus tästä toisesta näkökulmasta on valtion hutilointi tietoliikenneverkkojen kanssa. Nyt valtion kriittiset tietoliikenneverkot ovat TeliaSoneran hallussa, jonne ne joutuivat yksityistämiskuvioiden kautta. Nyt valtio joutuu rakentamaan itselleen uuden verkon ja lasku on 200 miljoonaa euroa. Veronmaksajat "kiittävät".

Olemme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa luottamuksen merkitys kasvaa, joudumme puntaroimaan sitä yhä monimutkaisemmin. Yhä useammin luottamuksella on myös hinta meille tavallisille käyttäjille ja kansalaisille.