tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Kuu auttaa ymmärtämään

Kuu auttaa joskus meitä Maan asukkeja ymmärtämään asioita paremmin.

Yksi tällainen asia voi olla ilmastonmuutos. Viime kuussa esiintynyttä Kuun pimennystä on käytetty ilmakehässä olevan vulkaanisen pölyn määrän arvioimiseen.

Pölyllä saattaa olla sellainen merkitys, että mikäli sitä ei ilmakehässä ole, Auringosta peräisin oleva säteily pääsee Maahan ja lämmittää sitä enemmän kuin silloin, jos ilmakehän ylemmissä kerroksissa on enemmän pölyä.

Vulkaaninen pöly tai sen poissa oleminen ei kuitenkaan näyttäisi riittävän selittämään havaittua ilmakehän lämpenemistä sillä, Coloradon yliopiston Richard Keenin arvioiden mukaan lisääntyneen auringon valon merkitys Maan pinnan lämpenemiseen 60-luvun lopun jälkeen olisi noin 0,1-0,2 Celcius-astetta, kun havaittu lämpeneminen samalla ajanjaksolla on noin 0,6 Celsius-astetta.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan ilmaston lämpenemisen syinä ovat kasvihuonekaasujen vapautuminen ihmisen toiminnan seurauksena, valtamerten virtaamien poikkeamat sekä muutokset Auringon kirkkaudessa.

Monimutkaisia syitä ilmastonmuutokseen on siis mitä ilmeisimmin useita ja niillä on keskinäisiä riippuvuuksia. Ihmiskunnan kannalta olennainen asia on kuitenkin se, mihin voimme vaikuttaa ja mihin emme.

On ihan turha pudottaa hanskoja lattialle, vaikka esimerkiksi Auringon aktiivisuuden muutoksista johtuisikin osa ilmastonmuutoksesta, kun itse ilmiö on totta ja mahdollisesti voisimme asialle tehdä jotain. Ja se jotain on kasvihuonekaasupäästöjen roima rajoitus.

Ei kommentteja: