maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Vetyä

Kun puhutaan uusista energiamuodoista, on puhuttava myös vedystä.

EU:n Hyways-nimisessä projektissa pohdittu miten vetyä voitaisiin käyttää polttoaineena liikenteessä. Ja kyllä voidaan eli tutkimusprojektin raportista [PDF] selviää, että vedyllä voitaisiin korvata 40 prosenttia liikenteen käyttämästä öljystä vuoteen 2050 mennessä. Se ei ole ihan vähän ja sillä olisi näkyvä merkitys ilmastonmuutoksen hillinnälle.

Vetyä voitaisiin käyttää niin henkilöautoissa kuin busseissakin. Se ei synny itsestään, vaan vaatisi teknologian kehittämistä ja vetyyn perustuvan infran rakentamista. Jostain se vety niihin autoihin pitäisi tankatakin. Arvion mukaan infra maksaisi 60 miljardia euroa, mutta vähentäisi öljyriippuvuutta ja saattaisi olla kustannustehokas mahdollisuus hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.

EU onkin panostamassa jatkotutkimuksiin, mihin myös yksityinen sektori on tutkimusvoimavaroja sijoittamassa. Se ei ole huono juttu.

Mutta pari pulmaa asiassa kaiketi on.

Ensinnäkin se mihin vedyn tuottamisen keinoihin tutkimuspanoksia pistetään. Vetyä kun voi tuottaa hyvin monilla eri tavoilla ja eri raaka-aineista.

Heti kättelyssä olisi tarpeen pistää raja sihen, että ydinvoiman käyttöön perustuviin tutkimusprojekteihin ei julkisia varoja syydetä. Jos näin tehtäisiin, olisi riskinä yksinkertaisesti se, että ryhdyttäisiin viherpesemään ydinvoimateollisuuden toimintaa. Jos muissa maissa kehityksen suuntaa etsitään toisaalta, niin tämä ydinvoimainnokkuus todennäköisesti kumpuaa nimenomaan täältä meidän lintukoto-Suomestamme.

Sitä paitsi ydinvoiman tutkimukseen ja kehitykseen ei tarvita yhtään enempää piilotettua tai vähemmän piilotettu julkista tukirahaa. Me maksamme ne tutkimukset jo kertaalleen sähkön hinnassa.

On olemassa kestävämpiä tapoja tuottaa vetyä, joten miksi niistä ei pyrittäisi tekemään myös todellisuutta?

Toiseksi pitäisi sitten saada EU:ssa ja muualla päätöksiä aikaiseksi näiden tutkimusprojektien ja infran kehityksen mahdollistamiseksi. Se vaatii määrätietoisuutta, sillä voi vain kuvitella Brysselin hallintokorttelien käytävillä vaeltelevien lobbareiden määrää, kun öljyteollisuudelle kilpailevaa teknolgiaa yritetään oikeasti saada kuluttajien saataville.

Ja kolmanneksi. Olisiko tässä yhteiskunnan kannalta erittäin merkittävässä projektissa mahdollista ihan alkumetreiltä ottaa kuluttajat huomioon ja se miten markkinoita ja niitä kuuluisia markkinavoimia voitaisiin käyttää hyväksi siinä, että uusi teknologia pääsee markkinoille? Mitäs jos vaikka tehtäisiin ympäristön kannalta kestävästä tavasta toteuttaa jokin asia kerrankin myös kannattavaa tehdä?

Ihan vain siksi, että maapallo tarvitsee sitä.

Ei kommentteja: