Kapinointi

Tuli harjoitettua kyökkifilosofointia. Se on joskus hauskaa, joskus hyödyllistä. Yleensä hyödytöntä.

Nyt pohdin kapinointia. Myönnän olevani jollain tavalla kapinallinen. Olen kapinallinen myös kapinallisuutta kohtaan. Kapinat ovat aina liikkeitä, jotka luovat omia sääntöjään. Ja kun syntyy sääntöjä, syntyy myös kapinaa niitä kohtaan.

Kaikki kapinat syövät omat lapsensa kun kapinasta itsestään tulee narsismin vaattein tärkeämpää kuin kapinan aihe.

Kapinat muodostavat henkilökultteja. Kulttihenkilöksi pääsee yleensä se, joka kulloisessakin kapinassa tekee jotain ja kulttia ylläpitävät ne, jotka selittävät näiden toteuttajien tekemisiä.

Kapinat myös lämpiävät sisältä päin, se ovat avoimen ja innovatiivisen alun jälkeen yleensä suljettuja yhteenliittymiä, joihin ei enää kaivata ulkoisia näkemyksiä, vaan itse itsensä selittäminen riittää.

Oikeastaan kaikesta tästä seuraa se, että kapinat eivät edes ole mielenkiintoisia tai johda lopulta muuhun kuin joihinkin valtavirran antamiin myönnytyksiin. Lopullinen tulos on aina vajaa, mutta kultit täysiä.

Kaikkeen sitä aikaansa tuleekin käytettyä...