sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Jalanjälki

Ilmastonmuutoksen hillinnässä kotitalouksien tekemisillä on väliä. Kotitaloudet kun muodostavat 40 % hiilidioksidipäästöistä. Arkipäiväiseen kulutukseen ja kulutusvalintoihin on olemassa paljonkin vaihtoehtoja, joilla kuormitusta voidaan vähentää.

Omaa ekologista jalanjälkeä voi tarkastella netistä löytyvillä laskureilla. Niiden avulla voi pyrkiä hahmottamaan sitä, millä elämän osa-alueilla säästöjä voi tehdä. Erilaiset laskurit antavat erilaisia tuloksia, kuten pienen kierroksen jäljiltä tuli havaittua. Ilmeisesti on niin, ettei yksiselitteistä kaavaa ole olemassakaan, mutta jotain noista voi päätellä.

Jos katsotaan, montako maapalloa tarvittaisiin, mikäli kaikkien ekologinen jalanjälki olisi yhtä suuri kuin Vaiheisella, niin Turun ammattikorkeakoulun sivustolta löytyvä laskuri antaa yllättäen tulokseksi vain 0,4 maapalloa. Tampereen kaupungin Ekotallaaja sen sijaan antaa lohduttomamman tuloksen eli 2,2 maapalloa. Otetaan sitten vielä vertailukohdaksi ulkomainen Redefining Progress, joka antaa vastaukseksi 2,09 maapalloa.

Kaikkien näiden laskureiden mukaan Vaiheisen kulutus on näkyvästi maan keskiarvojen alapuolella, mutta silti liian suuri. Yksi havainto on se, että ravinnon merkitys ekologiseen jalanjälkeen on tuntuva.

Ekotallaajassa tosin suurin yksittäinen osuus muodostuu tulokseen automaattisesti lisätystä kulutuksesta riippumattomasta osasta. Tämä rakentamisesta, puunjalostusteollisuudesta ja viljelemättömistä pelloista aiheutuva maapala on mukana kaikkien suomalaisten jalanjäljessä ja kasvattaa ekologista jalanjälkeäni 38 %:lla.

Lisää amerikkalaisia laskureita löytyy Yhdysvaltojen ympäristöhallinnon sivuilta.

Ei kommentteja: