tiistaina, elokuuta 12, 2008

Verkkoyhteisöt

Ulla Heinonen on tehnyt väitöskirjan verkkoyhteisöistä.

Heinonen toteaa, että teknologia pitää hallita, jotta luottamuksen voi rakentaa. Huonosti teknologiaa hallitseva käyttäjä ei onnistu yhtä helposti, koska hän ei pysty helposti luottamaan toisiin verkossa oleviin. Tämä vaikuttaa negatiivisesti yhteisöllisyyden muodostumiseen.

Väitöskirjassa kumotaan yleinen luulo siitä, että suurimmalla osalla käyttäjistä verkkoidentiteetit poikkeavat omista persoonista. Oman persoonan kaltainen virtuaalipersoona nopeuttaa sitoutumista ja luottamuksen syntymistä yhteisöissä. Poikkeuksiakin on.

Asenteet ovat muuttuneet niin, että esimerkiksi oma kuva seuranhakupalveluissa on yhä useammalla, kun muutama vuosi sitten sitä pidettiin uskaliaana operaationa. Heinonen sanoo myös, että ajoituksellisesti Facebookin kaltainen palvelu ei olisi menestynyt 5 vuotta sitten.

Mielenkiintoista. Täytyypä lueskella kirjaa.

Ei kommentteja: