keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Keskeytys

Eilen uutisoitiin siitä, että Olkiluoto-3:n työmaalla on hitsattu kuukausia ilman ohjeita ja ilman pätevää työnjohtoa. Myös hitsattujen saumojen lujuuden määrittämiseen tarvittavia työkokeita on jatkuvasti jätetty tekemättä.

Nyt Greenpeace vaatii rakennustöiden välitöntä keskeyttämistä ja riippumatonta kansainvälistä tarkastusta. Greenpeace väittää myös haltuunsa saamiin luottamuksellisiin dokumentteihin ja informaatioon perustuen, että Säteilyturvakeskus (STUK) tai TVO eivät ole puuttuneet rikkeisiin, vaikka ovat tienneet niistä.

Greenpeace sanoo, että reaktoria on rakennettu tavalla, joka olisi määräysten vastainen kerrostaloa rakennettaessa. Reaktorirakennuksen pohja on valettu ilman asianmukaisia ohjeita ja valvontaa. Sen päälle pitäisi koko reaktori rakentaa.

Järjestön hankkiman asiantuntijalausunnon mukaan laiminlyönnit "voivat asettaa kyseenalaiseksi reaktorirakennuksen kestävyyden".

* * *

Tämä on vakava asia, sillä ydinvoimalaa ei vaan voi rakentaa turvallisesti tikun nokkaan.

Vaikka hankkeen keskeyttämiseen ei - asiaan liittyvistä suurista taloudellisista intresseistä johtuen - uskoisikaan, on kysyttävä muutama olennainen kysymys.

Mikäli Greenpeacen väitteet ovat tosia, niin miksi STUK tai TVO eivät ole puuttuneet asiaan riittävän varhaisessa vaiheessa? Mitä menettelytapoja STUK:n toiminnassa on muutettava, jotta vastaava ei pääse enää tapahtumaan? Ovatko valvontaviranomaiset toimineet asiassa annettujen määräysten mukaisesti?

Keskeinen kysymys on sekin, miten nyt hitsatut ja osittain jo betoniin haudatut saumat aiotaan ja voidaan testata koko jättimäisen hankkeen turvallisuuden varmistamiseksi?

Jos STUK on lyönyt laimin omia velvollisuuksiaan, se ei ole enää kovinkaan uskottava valvontaviranomainen tässä hankkeessa. Tämä oikeasti tarkoittaa sitä, että koko hankkeen valvonta pitää järjestää uudestaan.

Laitosta ei pidä rakentaa loppuun ennen kuin turvallisuusasiat ovat uskottavalla tavalla kunnossa. Jos niitä ei saada kuntoon, on projekti keskeytettävä kokonaan. Jokaisen vastuullisen poliitikon luulisi ymmärtävän tämän. Kuka päättäjistä haluaa maaperällemme potentiaalisen ydinvoimakatastrofin?

EDIT klo 19.07: STUK kertoo, että reaktorin perustuksen rakentaminen on tehty asianmukaisesti vaatimusten mukaan. STUK tosin kertoo, että siellä ei tiedetä miten rakennuttaja on valvonut perustusten tekoa muutaman kuukauden aikana talvella. Asiaa ministeritasolla hoitavan elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan ydivoimatyömaalla ei ole ilmennyt ongelmia, joiden vuoksi rakentaminen pitäisi keskeyttää. Hänen saamansa selvityksen mukaan kyse ei ole varsinaisen voimalaitoksen hitsauksista. Pekkarisen mukaan kyseessä olevissa asennushitsauksissakaan ei voi hyväksyä puutteita ja erityisesti häntä huolestuttavat tiedot, joiden mukaan alihankkija estäisi laatuongelmista kertomisen.

Päättäjiä huolestuttaa ja puutteita ei voi hyväksyä, mutta virallinen kanta on se, ettei mitään huolta ole.

Jäänemme siis odottamaan seuraavaa kompurointia.

4 kommenttia:

Pisarat kirjoitti...

Ihan järkttävää luettavaa. Minulta kun jää uutiset ja ajankohtaisohjelmat katsomatta, niin olen "onnellisen" tietämätön moisesta...
Kyllä vahvistuu ei ydinvoimalle kantani, aikasemmin jouduin miettimaan, mutta nyt viimeistään. Mieluummin liikutaan vaikka hevoskyydillä ja lämmitellään pienemmässä asunnossa, kun turvaudutaan ydinvoimaan.

Vaiheinen kirjoitti...

Kokonaisuudessaan tuo urakka on ollut aikamoista kompurointia. Minusta on aika huolestuttavaa se, että viranomaispuolelta suhtaudutaan jatkuvasti siten, että ongelmia on, mutta niistä ei joko välitetä tai niitä katsotaan läpi sormien.

Viranomaisten valvontaprosessit mättävät ilmiselvästi, jos valvova viranomainen ei tiedä miten työmaalla on tekemisen laatua valvottu kuukausia.

Oikeasti on niin, että tuollaisessa kysymyksessä STUK:n "en tiedä"-vastaus on huono ja herättää vain kysymyksiä.

Kokonaan toinen asia on se, onko viranomaiselle valhedeltu vai ei.

Alunperin tämä ongelma on lähtenyt liikkeelle siitä, että keskitettyyn ydinvoimaan nojaava energiastrategia on valittu. Toivottavasti se ei muutu suuren luokan ympäristöongelmaksi.

STUK:n ja muiden julkisen vallan toimijoiden pitäisi nyt huolehtia siitä, että että toivo ei ole ainoa välineemme huolehtia tuosta ympäristöongelman uhasta.

Halo Efekti kirjoitti...

Mä katsoin ton Olkiluodon hitsausongelmapätkän telkusta.

Mua on jo pitkään ihmetyttänyt tämä asia. Ehkä eniten mua kummastuttaa STUKin vetelyys. Areva on jo Ranskassa törttöillyt ihan kardinaalimunauksia, miksi Suomessa onnistuttaisiin paremmin?

Vaiheinen kirjoitti...

Ydinvoima on Suomessa ilmeisen pyhä lehmä, sillä tyypillisin ensikommentti mistä tahansa asiaan liittyvästä vaikeudesta on aina ollut se, että mitään vaaraa ei mistään ole.

STUK on tuntunut jo aikaa sitten ottaneen ydinvoiman suojelemisen tehtävän itselleen sen sijaan, että se huolehtisi kansalaisista. Siltä asia siis ainakin ulospäin näyttää.

Niin. Niitä Tshernobylin jäämiä löytyy yhä edelleen suomalaisesta luonnosta ja suosituksia joidenkin luonnonantimien käytön rajoittamiseksi annetaan yhä edelleen.