perjantaina, elokuuta 08, 2008

Taikausko

Taikausko teettää maailmassa suuria asioita.

Valtava media- ja viihdetapahtuma eli Pekingin olympiakisojen avajaiset aloitetaan kello 8.08 8.8.2008, joukoittain ihmisiä menee samalla kellon lyömällä naimisiin ja niin edelleen. Huuhaa pyörittää maailman rattaita.

Sinänsä taikauskossa ei ole mitään pahaa, niin kauan kun se otetaan viihteenä. Näinhän maailma ei tietysti toimi, vaan koska ihminen tekee päätöksiään intuitiolla, myös erilaiset yliluonnolliset käsitykset saavat otteensa enemmän tai vähemmän arkipäiväisistä vaikuttavista päätöksistä.

Tilanne muuttuu silloin moraalisesti arveluttavaksi kun tätä käytetään taloudellisesti tai muuten hyödyksi. Iltapäivälehtien höpöhöpö-horoskoopit ovat harmittomia, mutta jos astrologi ennustaa yksilön tulevaisuutta ja veloittaa tähtikartasta haluamansa hinnan, se lähentelee petosta. Uskomushoidot voivat vaarantaa ihmisen terveyden.

Usko huuhaaseen on sillä tavalla universaalia, että siihen ei välttämättä pure edes koulutus. Kyse on siis uskomuksista, jotka ovat varsin syvällä ihmisten ajattelussa.

Kannattaa lukea verkostakin löytyvä teos Paholaisen asianajaja – opaskirja skeptikoille.

* * *

Mitähän WSOY:n tiedeluokitukselle kuuluu? Sitä samaa kuin ennenkin. "Rakastajan aapinen" ja Koraani ovat WSOY:n mielestä tiedettä.

Oi aikoja, oi tapoja.

4 kommenttia:

Piit kirjoitti...

Niinpä.

Jurpahtelemaan alkoi, kun eilen radiosuomesta sattui korviini keskusteluilta luontaislääkinnästä. Luontaislääketieteeksikin joku keskustelijoista näitä uskomushoitoja kutsui ja paheksui syvästi kuinka "uskomushoito" ja "puoskarointi" -sanat ovat väkivaltaa. Ei kukaan kysynyt, että miksi niin uskomuksiin perustuvia, tieteellisesti todistamattomia hoitoja ei voi kutsua uskomushoidoiksi. Joutavaa huuhaa-jorinaa julkisen palvelun mediatuutista. Ouh. Sattuu.

Vaiheinen kirjoitti...

Tuo muuten on totta, että esimerkiksi Yleisradio välillä lähettelee juttua kaikenlaisesta huuhaasta, ikäänkuin se olisi jotenkin hyväksyttävissä.

Yle ikäänkuin verifioi nämä uskomushoidot olemalla näennäisesti objektiivinen ja rinnastamalla ne varsinaiseen lääketieteeseen.

Enpä ole seurannut tarkkaan, mutta en muista kuulleeni/nähneeni ihan äkkiä Yleltä sellaista ohjelmaa, jossa olisi suorasanaisesti kritisoitu huuhaata. Varmaan on sellaisiakin ollut.

Almamaria kirjoitti...

Olen nykyään paaaaljon kriittisempi erilaisia hölmöilyitä kohtaan. Hurahdin joskus horoskooppeihin ym., uskoonhurahtaminen korvasi sitten aiemmat uskomukset ;-)
Eräänä päivänä mietin, kuinka ihmisiä voikin höynäyttää keinolla jos toisellakin. Iljettäväksi homma käy tosiaan siinä vaiheessa, kun apua tarvitsevat syytävät loputkin rahansa horoskooppi- ja ennustajalinjoille.

www.almamaria.vuodatus.net

Vaiheinen kirjoitti...

Niin. Jos horoskooppeja, ennustamista ja muuta huuhaata pidetään viihteenä ja kaikki sen ymmärtävät, ei siinä liene mitään erityisen tuomittavaa. Viihdettä on maailma täynnä.

Kun esimerkiksi ennustajat ryhtyvät veloittamaan palveluistaan ja antamaan jotain lupauksia tuotteistaan, mennään soveliaisuuden rajan yli. herkkäuskoisten ihmisten huijaaminen on totaalisen moraalitonta.

Uskoontuleminen on sitten ihan eri juttu. Tosin nuo tv-kirkot, jotka kinuavat rahaa ties minkä syyn vuoksi ovat samassa sarjassa näiden ennustajien ja muiden maakarien kanssa.