tiistaina, elokuuta 19, 2008

Vesisodat

Vesi on ollut ja siitä on tullut yhä paheneva ongelma. Veden arvioidaan olevan erilaisten konfliktien syy tulevaisuudessa ja vedestä on tapeltu jo pitkään. Veteen liittyy paljon sekä taloudellisia että inhimillisiä intressejä.

Puhtaan juomaveden puute on keskeisiä kehitysmaiden ongelmia. Yksi kuudesta maailman asukkaasta kärsii puhtaan veden puutteesta. Arvion mukaan joka minuutti 4 kuolee epäpuhtaan veden aiheuttamiin sairauksiin ja vuosittain 1,4 miljoonaa kehitysmaiden lasta kuolee saastuneen veden aiheuttamiin tauteihin. Väestömäärän kasvaessa tilanne vain pahenee.

Maailman vesiongelmassa ei ole kyse pelkästään juomavedestä, vaan myös leviävästä kuivuudesta tai aavikoitumisesta. Kyse on myös siitä, vedenpinta uhkaa yhdyskuntia eri puolilla maailmaa. Ilmastonmuutoksen kautta myös eri eliölajien kuten kalalajien tai monien vesilintulajien populaatiot ovat muutoksen kourissa.

Vedessä on kyse siis hyvin moniulotteisesta ongelmasta, joka on osin kytketty muihin suuriin luonnon muutosprosesseihin. Osa asioista on riippumattomia ilmastosta, sillä esimerkiksi veden erilaisella teollisuuskäytöllä voi olla paikallisesti ja alueellisesti hyvinkin suuri merkitys ihmisten toiminnalle ja elinolosuhteille. Maailman sota vedestä ('World Water War') on käsitteenä vakiintumaan päin.

Veden aiheuttamat ongelman, vedenpuute mukaanlukien, ei enää ole pelkästään köyhien maiden ongelma, vaan aavikoitumisen leviämisen myötä esimerkiksi Espanja kärsii janosta. Veteen liittyvät ongelmat ovat globaaleja ja koskettavat joko suoraan tai epäsuorasti, nyt heti tai viiveellä kaikkia maita.

Tukholmassa on käynnissä kansainvälinen vesikonferenssi The 2008 World Water Week.

(Kuvan lähde: Wikimedia Commons)

Ei kommentteja: