Rentoutuminen

Palataanpa lauantain kunniaksi vielä hieman väitettyyn osaajapulaan ja johtamiseen.

Kun teollisuus, yritykset ja erilaiset organisaatiot puhuvat osaajapulasta, sitä käsitellään helposti määrällisenä ongelmana. Osaajia ei kouluteta tarpeeksi ja niin edelleen. Tietenkään uutisointi tai kommentointi ei käsittele yksittäisen organisaation kysymyksiä, vaan peilaa sitä yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Silloin huudetaan koulutusjärjestelmää apuun. Ihan kuin muita välineitä ei olisi olemassa.

Yrityksille osaajapula on kuitenkin laadullinen ongelma, ei ensisijaisesti määrällinen. Yritys ei tee lukuisallakaan joukolla osaajia juuri mitään, jos sen oma fokus ja prosessit ovat hukassa. Tosin sellaisissa organisaatioissa osaajat yleensä eivät edes viihdy.

Vaikka yrityksen prosessitkin olisivat kunnossa, osaajien pitäminen talossa ei ole itsestäänselvyys. Jatkuvilla tehokkuusvaatimuksilla ja pakotetulla kiireen lisäämisellä poistetaan tehokkaasti organisaatiosta se hyöty, joka esimerkiksi laatujärjestelmillä saadaan.

Sellaiset organisaatiot, jotka pystyvät määrittelemään oikeasti sen mikä on tärkeää ja mikä ei sekä jalkauttamaan tämän fokuksen johdetuksi toiminnaksi, nostavat menestymisen todennäköisyyttä huomattavasti. Se on osaajan näkökulmasta kiinnostavaa. Usein se tarkoittaa myös sitä, että organisaatio keskittyy tekemisessään sellaiseen mikä on tärkeää, mutta jota ei tarvitse kiireessä tehdä.

Aivan liian iso osa organisaatioista keskittyy tekemään vähemmän tärkeitä asioita kovalla paineella ja se on turhauttavaa. Huonoimmat yritykset tekevät vähäpätöisistä asioista suunnattoman kiireisiä. Tällaisten organisaatioiden elinkaaresta ei ole odotettavissa pitkää.

Asia voidaan peilata yksilötasolle. Ihmisen tehokkuus on suoraan verrannollinen hänen kykyynsä rentoutua. Ilmeisesti uni ja hyvä sellainen on tärkein yksittäinen asia. Viisas työnantaja huolehtisi osaajiensa edellytyksistä viettää laadukasta vapaa-aikaa.

Nykyään liian monessa yrityksessä asia on toisin. Tehokkuusvaatimuksia tuodaan organisaatiossa johdon toimesta alaspäin ja aliresursoinnilla huolehditaan siitä, että pikkuasioidenkin kanssa osaajille tulee kiire ja stressiaste nousee. Organisaation pitäisi toimia juuri päinvastoin, jos se haluaa toimintaan tehokkuutta. Johdon tehtävänä on keskittyä turhan ja hyödyttömän kiireen poistamiseen.

Johtamisessa ei pitäisi ikinä tehdä sitä, että johdon murheet valutetaan työntekijöiden murheiksi. Sitähän se tarpeettoman kiireen lisääminen tehokkuusvaatimusten nimissä on.

Puheet koulutuksesta ja muusta sellaisesta siirtävät asiaa väärille urille siten, että osaajapula viedään yksilötason murheeksi. Se on vähintäänkin piilotettua syyllistämistä, josta jälleen kerran ei ole juuri mitään apua yrityksille.