lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Loppuja

Energiavarantojen riittävyyttä on äskettäin selvittänyt Saksan liittovaltion raaka-ainevirasto Bundesanstalt für Geowissenschaften und Rohstoffe. Sen raportin mukaan öljyä riittää näillä näkymillä runsaaksi 40 vuodeksi eli vuoden 2050 paikkeille. Vuonna 2070 loppuu maakaasu ja vuonna 2090 uraani.

Ennen näiden varantojen loppumista niiden hinnat kohoavat. Niukkojen resurssien väheneminen kysynnän säilyessä ennallaan nostaa niiden hintaa. Se on taloudellinen lainalaisuus.

Ei tarvitse olla nobel-palkittu huomatakseen, että maailman energiataloudessa täytyy tehdä muutama selvä suunnan muutos.

Ensinnäkin energian tuhlaaminen on lopetettava. Toiseksi energiatalous on perustettava kestävälle pohjalle uusiutuvien luonnonvarojen varaan. Tällaisia ovat esimerkiksi aurinko ja tuuli.

Miksi viivytellä väistämättömiä päätöksiä? Öljytaloudesta eroon pääseminen on yhteiskunnallisesti valtava infrastruktuurihanke, joten sen toteuttaminen vaatii aikaa.

3 kommenttia:

Pisarat kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi, mutta mitenkäs nyt HS uutisoi, että öljyn hinta on romahtanut ?

Reijo Valta kirjoitti...

David Byrnellä on teoria siitä, miksi kaikkien odotusten vastaisesti öljyn hinta laskee.

Vaiheinen kirjoitti...

Tietenkin öljyn maailmanmarkkinahintaan vaikuttavat kulloinen kysyntä ja tarjonta. Näin taloudellisen taantuman tai laman olosuhteissa hinta putoaa.

Kunhan taloudellinen tilanne normalisoituu, niin öljyn hinnan odotetaan nousevan reippaasti.

Byrnen idea ei vaikuta ihan hölmöltä, vaikka salaliittoteoriat yleensä ovat vähemmän todellisia.