tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Point of no return ohitettu?

Ilmaston lämpeneminen pohjoisilla napa-alueilla on voimakkaampaaa kuin muualla. Asiaa on ennustettu jo jonkin aikaa, mutta nyt tutkijat ovat saaneet asiasta suoria todisteita, kertoo The Independent.

Yhdysvaltalaisen US National Snow and Ice Data Centre (NSIDC)-tutkimuslaitoksen ilmastotutkijat ovat havainneet, että arktisen alueen ilman lämpötilat ovat syksyllä olleen korkeammat kuin pitäisi normaalisti olla. Syy tähän on lisääntynyt jääpeitteen sulaminen kesällä ja sen aiheuttama lämmön lisääntyminen alueella.

Tutkijat eivät odottaneet näkevänsä tätä arktiseksi vahvistukseksi (Arctic amplification) kutsuttua ilmiötä vielä 10 - 15 vuoteen. Löydökset vahvistavat myös huolta siitä, että pohjoisilla napa-alueilla on jo ohitettu raja, jonka jälkeen koko jääpeitteen sulamista ei voida enää välttää ja jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ole.

Tietokonemallit ovat ennustaneet arktisen alueen jää peitteen sulavan kokonaan noin vuonna kesällä 2070, mutta monet tutkijat uskovat, että ensimmäinen jäätön kesä Pohjoisnavalla nähdään selvästi aikaisemmin, kenties jo 20 seuraavan vuoden sisällä.

Climate Progress-blogin Joe Romm yrittää lyödä vetoa siitä, että Pohjoisnapa on jäätön jo vuonna 2020.

* * *

Vaiheinen ei osallistu tähän vetoon.

4 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Nyt otti ohrainen leipä! :(

Katzoja kirjoitti...

Luulenpa, että lämpenemisilmiö on eksponentiaalisesti kiihtyvä, ja että sitä on voimakkaasti aliarvioitu.

Halo Efekti kirjoitti...

Mä olen kans sillä kannalla että kyseessä on eksponentiaalinen funktio. Pessimisti kun olen.

Vaiheinen kirjoitti...

Optimisti kun olen, niin en ihan vielä ole valmis heittämään pyyhettä kehään. Tosin aika juoksee alta kovaa vauhtia.

Olen niinikään taipuvainen arvioimaan, että monet ilmastomuutokseen liittyvistä ilmiöistä ovat ekspotentiaalisiaja siten erityisen vaarallisia. Se on itsessään vaarallista, mutta tilannetta pahentaa se, että osa vaikutuksista saattaa olla pitkälläkin aikavälillä peruuttamattomia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei muutokset tapahdu ihan vuosissa, mutta kuitenkin aikataululla, jossa nykyiset päättäjät eivät välttämättä ehdi alta pois eläkkeelle.