tiistaina, joulukuuta 02, 2008

Poznan

YLE Uutisilla on mielenkiintoinen artikkeli Poznanin ilmastokokouksesta ja sen haasteista.

Kokous ei lähtökohtaisesti saa epäonnistua, vaan prosessin täytyy pysyä liikkeessä ja osaratkaisuja pitää saada aikaiseksi, jotta Kööpenhaminassa saadaan uusi sopimus aikaiseksi.

Kehitysmaiden päästörajoitukset ja niiden auttaminen länsimaiden toimesta ovat eräs keskeinen teema. Raha teknologiasiirtoihin ja sopeutumiseen on yksi keskeinen teema.

Samaan aikaan on tiedossa, että maailman kasvihuonekaasupäästöjen määrä jatkaa kasvuaan ja IPCC:n arvion mukaan päästöt pitäisi saada tasaantumaan 7 vuodessa.

Neuvotteluita ei ainakaan helpota tieto siitä, että useimmilla mailla on jotain omia vaatimuksiaan, joihin pitäisi saada poikkeuksia. Suomi kuuluu tähän porukkaan vaatiessaan, että metsäteollisuuden on saatava ilmaiset päästöoikeudet EU:n ilmasto- ja energiapaketissa.

* * *

YK:n Yvo de Boer selvitti pressitilaisuudessa neuvottelujen alkua ja kertoi monien maiden korostaneen teknologian siirron ja esteiden poistamisen siltä olevan keskeinen tavoite. de Boer piti työryhmien työskentelyn alkuvaiheiden tunnelmaa positiiviseksi.

Muuten kannattaa seurata Poznanin kokouksen tapahtumia esimerkiksi Twitteristä, sillä varsin monet pistävät kanaville tietojaan mielenkiintoisista tapahtumista ja linkeistä. Suoraan kokouspaikalta ja suoraan osallistujien näkemyksinä. Se on myös sosiaalista mediaa ja kansalaisjournalismia.

EDIT klo 23.21. Piti vielä muistaa, että jos esimakua tulevasta haluaa vilkaista, niin Climate Progress tarjoilee kommentin Venetsian näiden päivien tulviin.

“The science is beyond dispute… Delay is no longer an option. Denial is no longer an acceptable response.”

EDIT klo 23.39
Poznanin kokouksen postauksia voi Wordpressin osalta seurata tagin Poznan 2008 alta. Siellä on mm. It’s Getting Hot In Here-nuorisoblogin raportti ensimmäiseltä päivältä sekä raporttia siitä miten USA:n nuorisodelegaatit ovat torjuneet USA:n virallisen - Bushin hallinnon - näkemyksen nykytilanteesta.

Yksi tapa seurata Poznanin kokousta on hakea delistä hakusanalla "COP-14".

Ei kommentteja: