lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Kassista kassiin

Kassi on avautunut.

Palvelu kertoo itsestään:

"Kassi on palvelu, jonka tarkoituksena on helpottaa tavaroiden lainaamista, ostoa ja myyntiä, palvelusten vaihtoa, kimppakyytien organisointia ja muita sen käyttäjien päivittäisiä askareita. Kassin käyttäjät voivat tarjota profiilissaan muille lainatavaroita ja palveluksia ja tehdä hakuja muiden profiileihin."
Sanainen arkku kertoo palvelun visiosta mm. seuraavaa:
"Ihmisillä on käytössään kolmentyyppisiä resursseja: taitoja, aikaa ja omaisuutta. Usein nämä ovat jakautuneet epätasaisesti. Toisilla on paljon omaisuutta mutta vähän aikaa, toisilla päin vastoin, kolmansilla ei kumpaakaan mutta sen sijaan hyödyllisiä taitoja, joita he eivät kovin usein pääse hyödyntämään. Kassin tavoite on, että ihmiset pystyisivät jakamaan näitä resursseja keskenään tavalla, joka hyödyttäisi kaikkia."
Kassi on selosteen mukaan osa Teknillisen korkeakoulun (TKK) OtaSizzle-tutkimusprojektia, jossa palvelua kehitetään ja kokeillaan. Projektista vastaa TKK:n ja Helsingin yliopiston yhteinen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT.

Mielenkiintoinen idea.

Tällaisella palvelusten ja resurssien jakamisella on mahdollisuus tarjota asioita, joita kaupalliset tahot eivät syystä tai toisesta tällä hetkellä kykene tarjoamaan. Lisäksi yhteisö voi luoda omat kanavat, jotka ovat markkinaehtoisten kanavien ulkopuolella.

Palvelulla on myös mahdollisuus rakentaa ja vahvistaa ihmisten välistä yhteisöllisyyttä yhteisössä, missä ihmiset eivät tunne toisiaan. Tavallaan palvelun taustalla on eräänlaisen hyvän karman jakaminen eteenpäin. Tai ainakin siltä vaikuttaa.

Toivottavasti Kassi lähtee lentoon ja tarvittava käyttäjämassa löytyy. Yksi tällaisten kehittämisen haaste on tarvittavan ketteryyden löytäminen siihen, miten yhteisön palautteeseen tai tarpeisiin vastataan konkreettisella tavalla.

Moni verkkopalvelu on sortunut siihen, että homma on tehty kerran ja sen on ajateltu olevan "valmis". Käyttäjien tarpeet ja tavoitteet kuitenkin muuttuvat tai sitten niiden fokus on hieman sivussa verkkopalvelun ajatellusta konseptista.

Ei kommentteja: