sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Some day classic: Respect

Lähestytään tätä sunnuntaita ja sen teemaa hieman vauhdikkaammin...



Respect on yhdysvaltalaisen soul-laulaja Otis Reddingin Stax-levymerkin albumille Otis Blue: Otis Redding Sings Soul säveltämä kappale vuodelta 1965. Hitti kappaleesta tuli kuitenkin Aretha Franklinin levytyksenä.

Kappale löytyy Franklinin läpimurtolevyltä I Never Loved a Man the Way I Love You, joka julkaistiin maaliskuun 10. vuonna 1967. Biisi toi Franklinille vuonna 1968 kaksi arvostettua Grammy-palkintoa ja biisi löytyy Rolling Stone-lehden The 500 Greatest Songs of All Time-listalta sijalta 5.

Alunperin Reddingin sanoituksessa miehen ja naisen osat olivat toisin päin, kunnes Franklinin versiossa ne käännettiin toisin päin. Kappaleesta tulikin aikanaan eräänlainen maamerkki feministiselle liikkeelle.

Aretha Franklin tunnetaan myös lempinimellä "The Queen of Soul", mikä kertoo varsin paljon Franklinin merkityksestä soul-musiikille tai kevyelle musiikille yleensä. Vuonna 1942 syntynyt Franklin on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen länsimaiseen viihdemusiikkiin ja -elämään.

Franklinin levytysura alkoi vuonna 1967 ja jatkuu edelleen.

Videolla on live-esitys kappaleesta vuodelta 1967. Videon lähde: Dailymotion.

Lähteitä ja lisätietoja:

9 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Mahtiveto mahtimuijalta!

Anonyymi kirjoitti...

Jahas, tästä blogista löytyi tämän sunnuntain letkeintä menoa :D Tämä Aerthan versio on vain paras tästä tehdyistä. Tämä on naismusiikkia, vaikkei tuo Otisin itsensä mikään huono ole.

Thanks!

Timo Kyttä kirjoitti...

Ja Aretha tuo aina mieleen Blues Brothers-leffassa mainion Think-kappaleen. Onkin muuten aika samantyyppinen kuin tämä.

Timo

Poldark-Finland kirjoitti...

Tämä on mun lempikaleitani ! Mahtavaa...upea Aretha !!!

Sooloilija kirjoitti...

Aretha on upea! Esikuva meille naisille!
Itsekin eilen katselin Janis Joplinin lisäksi Arethaa youtubesta, mutta laitoin sitten kuitenkin Tracy Chapmanin, koska hän tuli ensimmäisenä mieleen..

Ink Narrative kirjoitti...

Aretha passaa äitienpäivään tällä biisillään. Miksei muutenkin. Eikös hän esittänyt tämän Respectin Obaman virkaanastujaisissa?

Halo Efekti kirjoitti...

Heh, tästä tulee aina minulle mieleen tämä kohtaus yhdessä Brat Pack -elokuvassa. Ikimuistoisa tribuutti Arethalle. Olen suuri Aretha-fani. :)

Anonyymi kirjoitti...

Rooibos teetä kupissa yötä vastaanottamaan Arethan seurassa. Tämä on hyvä valinta, kiitos !

Vaiheinen kirjoitti...

Kiva, että diggailette.

SusuPetal,
Erittäin...

lepis,
Joo. Tuo Otiksenkin versio löytyy juutuubista yms., mutta ei se oo samasta puusta sittenkään. Arethan toimii, Otiksen oma vähemmän.

Timo,
Totta, hieman samanlainen se Think on ja sen vetäisi Blues Brothers-leffassa. Respect sen sijaan löytyy mm. elokuvasta Blues Brothers 2000 (ja aikamoisen monesta muusta).

Hane,
Franklinilla o kyllä upea ja intensiivinen ote asiaan.

Sooloilija,
Totta. Varsin esikuvallinen nainenhan tuo. Neljä muksua aikuiseksi näyttää kaiken muun ohessa kasvattaneen...

Kari,
Wikipedian mukaan Franklin vetäisi Obaman bileissä biisin My Country, 'Tis of Thee.

Halo Efekti,
Jep. Hauska pätkä. Respect on aika monessa elokuvassa käytetty biisi.

Hirlii,
Ole hyvä vaan:-)
Kyllä tällaista illan hämärtyessä passaa kuunnella.