perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Missä meet?

Paikkatiedoista on tullut viime vuosina yksi tapa jäsentää verkkopalveluita ja niiden käyttöä. Monet asiat kun liittyvät johokin selkeään kartalta havaittavaan paikkaan.

Esimerkiksi kansalaisjournalismin uutispalvelu Allvoices.com jäsentaa uutisvirtaa karttaphojien päälle. Tässä palvelussa voi myös valita millä karttapohjalla uutisiaan haluaa etsiä.

Ilmiselviä paikkatiedon hyödyntämiskohteita ovat esimerkiksi sää-asiat tai vaikkapa sadetutkat.

Oman ip-numeron sijaintia voi selvittää mashupina tehdyn Google-kartan avulla.

Liikkuminen paikasta toiseen on luonnollisesti sidottu paikkatietoon. Erilaisista reitityspalveluista verkossa on koko joukko esimerkkejä. Yksi hyötypalvelu on Liikenneinfo, josta näkee maamme teillä olevat häiriöt, tietyömaat sekä muuta tieinformaatiota, jolloin matkan suunnittelu on helpompaa. Palvelun hyödyllistä lisäisi selvästi, jos siitä saisi aidosti toimivan mobiiliversion.

Yksi mielenkiintoinen sovellus on palvelu, joka näyttää vähintäänkin lähes realiajassa HKL:n julkisten kulkuneuvojen sijainnit kartalla.

Aina kaikki ei tietysti mene karttojenkaan kanssa putkeen, kuten päivän osaavat kertoa. Eniron reittihaun on havaittu ehdottavan Helsinki - Turku -reitille myös Muurla - Lohja -moottoritietä, joka avataan vasta marraskuussa.

Kartat ja niihin liitetyt reittipalvelut eivät aina ole erehtymättömiä, minkä tietävät kaikki, jotka ovat joskus käyttäneet GPS-laitetta ja yrittäneet suunnistaa niillä. Osa laitteista tai oikeastaan sovelluksista ehdottelee varsin omituisia reittejä. Niistä selviää terveellä järjellä.

Kaikkialla kartat ja osoitteet eivät ole yhtä hyvin strukturoituja kuin esimerkiksi Suomessa, jossa jotakuinkin kaikilla paikoilla on jokin selkeä ja suhteellisen yksiselitteinen osoite. Microsoft on kehittämässä Robust Location Search-järjestelmää, joka osaa etsiä paikkoja myös epämääräisemmissä oloissa esimerkiksi maamerkkien ja muun informaation perusteella.

Kartat ovat ihan kelvollinen tapa jäsentää informaatiota myös verkkopalveluissa. Ne toimivat sellaisenaan ja nykyisellään karttojen käyttöön on myös mahdollisuus lisätä älyä, joka entisestään parantaa niiden hyödyllisyyttä.

Ehkä kartoista, paikkatiedoista ja niihin kytketyistä mashup-sovelluksista kuoriutuu se lupailtu netin seuraava killer application. Ehkä...

Ei kommentteja: