maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Fuusioreaktoria

Energiatalouden suuri ja kallis tulevaisuuden toivo eli fuusiovoima etenee entiseen malliin eli valmista ei ole tullut eikä ole ihan heti tulossa.

Fuusiokoevoimala Iterin pitäisi valmistua vuonna 2018. Koevoimalaitoksen hinnaksi on tähän mennessä arvioitu 10 miljardia euroa, mutta tänä vuonna tehtävän uudelleenarvioinnin jälkeen se saattaakin kaksinkertaistua.

Koevoimala on kansainvälinen investointi, jonka maksavat siis eri maiden veronmaksajat. Euroopan unioni maksaa laitoksesta 45 prosenttia ja muut osapuolet, Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Intia, Japani ja Etelä-Korea loput.

500 megawatin Iterissä testataan rakenteita ja materiaaleja noin 20 vuoden ajan. Nykyinen arvio fuusiovoiman tuotantokäytölle on vuodessa 2050.

Fuusioenergiaa on yritetty kehitellä 1950-luvulta alkaen ja siihen on sijoitettu jo tähän mennessä miljardeja miljardien jälkeen. On vaikea sanoa tässä vaiheessa tuleeko fuusiosta ikinä sellaista energiantuotantomuotoa, joka pystyisi kattamaan edes omat kehityskustannuksensa.

Selvää sen sijaan on se, että ilmastonmuutokseen kyseinen teknologia ei nykytietämyksen mukaan tuo mitään apua. Tässä mielessä panosten sijoittaminen koko teknologiaan on turhaa.


(Kuvassa deuterium-tritium-fuusio. Kuva: Panoptik. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.)

Ei kommentteja: