tiistaina, helmikuuta 10, 2009

Selvitetty on?

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ilmoitti tänään YLE:n Radio Suomen Päivä tunnissa-ohjelmassa, että hän kannattaa uuden ydinvoimaluvan myöntämistä Fennovoimalle.

Rantakangas sanoi, että yhden ydinvoimapäätöksen perusteen pitäisi olla aluepolitiikka. Fennovoima on ilmoittanut, että se rakentaisi voimalan joko Ruotsinpyhtäälle (Uudenmaan vaalipiiri), Pyhäjoelle (Oulun vaalipiiri) tai Simoon (Lapin vaalipiiri). Rantakangas itse on kansanedustaja Oulun vaalipiiristä.

Valtioneuvostolla on käsittelyssään nyt 3 hakemusta uusiksi ydinvoimaloiksi ja Rantakangas on siis poiminut omaksi suosikikseen Fennovoiman.

No eihän se nyt noin mene.

Ensinnäkin. Ydinenergialaki sanoo, että "Ydinenergian käytön tulee olla, sen eri vaikutukset huomioon ottaen, yhteiskunnan kokonaisedun mukaista".

Lisäksi periaatepäätöksen käsittelystä valtioneuvostossa laki sanoo, että "sen on harkittava periaatepäätöstä yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta ja otettava huomioon ydinlaitoksesta aiheutuvat hyödyt ja haitat, kiinnittäen erityisesti huomiota:

1) ydinlaitoshankkeen tarpeellisuuteen maan energiahuollon kannalta;

2) ydinlaitoksen suunnitellun sijaintipaikan sopivuuteen ja ydinlaitoksen ympäristövaikutuksiin; sekä

3) ydinpolttoaine ja ydinjätehuollon järjestämiseen.

Pykälissä ei siis puhuta aluepolitiikasta mitään, vaan yhteiskunnan kokonaisedusta tai yhteiskunnan kokonaisuudesta.

Tietysti poliitikko voi vääntää pelkästä aluepolitiikasta yhteiskunnan kokonaisedun aikaiseksi, vaikka moraalisesti se vaatisikin aikamoista termistön venyttelyä. Missä kerrotaan, että jokin tietty aluepolitiikka ylipäätänsä on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista? Ja jos on, niin mikäs siitä sellaisen tekee?

Toiseksi. On aika hämmentävää, että joku voi arvioida jonkun tietyn ydinvoimahakemuksen soveltuvuuden pelkästään katsomalla kartasta.

Onko Fennovoiman hakemus edes riittävä em. kriteereihin nähden? Ovatko esimerkiksi siinä esitetyt ydinjätehuollon selvitykset riittävällä tasolla ja niin edelleen? Selviävätkö esimerkiksi nämä seikat arvioimatta perusteellisesti niitä hakemuksia, joita toistaiseksi eduskunnalle ei ole toimitettu?

Tuskin asiat ainakaan aluepolitiikalla selviää.

Rantakangas kuuluu eduskunnan vaikutusvaltaisempiin edustajiin. Siksi on vähän kummallista, että argumentaatio ydinvoimakeskustelussa menee jo nyt noin kevyellä tasolla.

Ei kommentteja: