keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Valtuuksia ja rajoja

Skrubu.net:n pni on lukenut uutisia. Britanniassa terrorismilakeja kiristetään ja esimerkiksi poliisien kuvaaminen voi viedä linnaan. Uusi-Seelannissa nettiyhteyksiä voidaan sulkea pelkän syytteen perusteella ja Suomessa urkintalakia viedään läpi vaikka väkisin. Ja kaikkea tätä vastustetaan.

Luetaanpa hieman lisää uutisia.

Vaikka keskusrikospoliisista urkintalakia onkin arvosteltu, poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei sitä vastusta. Syy on itsensäselittävä:

"Tämä lakiesitys tyydyttää meitä etenkin kun poliisin valtuudet selvitetään erikseen pakkokeinotyöryhmässä maaliskuun loppuun mennessä"
Tämän voi tulkita siten, että jos nyt urkintalain yhteydessä yrityksille annetaan poliisia suuremmat tutkintavaltuudet, niin ensi kuussa poliisille pitää antaa valtuuksia kansalaisten kontorollointiin ja tutkimiseen lisää (koska kerran yrityksetkin niitä ovat nyt saaneet).

Britanniassa sentään kansalaisten kontrolloinnin kasvattaminen ei ole jäänyt pelkästään rivikansalaisten huoleksi, sillä turvallisuuspalvelun MI5:n entinen johtaja varoittaa maan olevan vaarassa luisua poliisivaltioksi. Hänen pointtinsa on huomionarvoinen:
"Terrorismin yksi tavoitteistahan on, että joutuisimme elämään pelossa ja poliisivaltiossa"
Terrorismi siis voittaa, koska valtiot pistävät kansalaiset ahtaalle ja seurantaan torjuessaan omasta mielestään terrorismia.

Suomessa ei terrorismin torjunnasta puhuta (vaan urkintalain kohdalla jostain hypoteettisesta yritysvakoilusta), mutta kehityssuunta on sama. Pala kerrallaan asiassa tai toisessa tavallisten kansalaisten tavallisille tekemisille asetetaan erilaisia rajoituksia, erilaisiin yhteiskunnallisiin turvallisuusuhkiin vedoten.

Ilmeisesti kenelläkään ei ole tällä hetkellä kokonaiskäsitystä siitä, millaiseen kontrollivaltioon olemme laskeutumassa. Olisikohan syytä selvittää asia kokonaisuudessaan, eikä tehdä pelkästään yksittäisratkaisuja useamman ministeriön valmistelusta?

Avoin yhteiskunta on kohta muisto vain.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta, jos on puhtaat jauhot pussissa...

Vaiheinen kirjoitti...

... on tilanne ihan yhtä hankala, sillä noilla pykälillä rajoitetaan myös ihan tavallisten ihmisten normaalia elämää.

Kyse ei ole enää siitä, että pitää tehdä rikos tai jotain muuta sellaista joutuakseen seurattavaksi, vaan kaikki meistä on lähtökohtaisesti seurattavia ja valvottavia.

Ideahan menee niin, että kuka tahansa meistä voi olla potentiaalinen terroristi tai muu sellainen. Siispä tarvitaan lisää valtuuksia kenen tahansa valvontaan. Oli pussissa jauhoja tai ei.

Samalla valvova taho kerää meistä informaatiota, joka saattaa sitten tulla vastaan jossain yhteydessä yhdistettynä johonkin muuhun informaatioon. Sitten luodaankin jo profiileja passeja varten jne.