Suomesta ydinvoimaparatiisi?

Fortum jätti tänään oman ydinvoimalahakemuksensa. Hakemuksen mukaan uusi 1 000 - 1 800 megawatin yksikkö rakennettaisiin Loviisaan ja se olisi suunnitelmien mukaan käytössä vuonna 2020.

Valtioneuvostolla on nyt sitten kolme ydinvoimalahakemusta käsittelyssä ja elinkeinoministeri Pekkarinen vilauttelee kahden rakentamisen mahdollisuutta, kunhan niitä ei toteutettaisi yhtäaikaa.

Pekkarisen kanta on vähintäänkin ongelmallinen, sillä jo viidennen ydinvoimalan rakentaminen on osoittanut, että aikataulut ja kustannukset venyvät paukkuen, joten miten yrityksille voidaan sitten rakennella aikaikkunoita, joissa näitä työmaita voitaisiin aloitella ja päättää. Samalla itseasiassa naulittaisiin koko energiapolitiikka vaihtoehdottomuuden, tuhlailun ja odottelun tilaan seuraaviksi 20 vuodeksi.

Sitä tuskin oikeasti kukaan muu haluaa, paitsi ydinvoimayhtiöt.

Huomattavaa muuten on sekin, että Fortumin hakemuksen mukainen voimalaitos pitäisi olla käytössä vuonna 2020 eli samana vuonna kun meidän olisi jo pitänyt leikata kasvuhuonekaasupäästöjä EU:n tavoitteen mukaisesti 20 %:lla. Siis ydinvoimaloilla ei ole mitään tekemistä tuon tavoitteen saavuttamisen kanssa.

Muutenkin ydinvoima on kokonaistarkastelussa selvästi saastuttavampi energiamuoto myös ilmastonäkökulmasta tarkastellen kuin uusiutuvat energiamuodot, kuten Suomen luonnonsuojelullitosta huomautetaan.

Kuten Greenpeace sanoo, Suomen sitoumukset energian säästämiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi merkitsevät, että ydinsähkölle ei ole käyttöä kotimaassa vaan se menisi vientiin. Se on ilmeisesti näiden ydinvoimahakemusten taustalla.

Ilmeisesti arvio on sellainen, että poliitikot on pehmitetty riittävästi, jotta erilaisilla lupauksilla Suomesta voidaan tehdä ydinvoimafarmi, joka vastaa toistaiseksi ratkaisemattomasta ydinjäteongelmasta.

Suomessa ei oikeasti ole tarvetta yhdellekään näistä kolmesta voimalaitoksesta, sillä energia-asiat on ratkaistavissa kestävällä tavalla. Ryhtymällä näihin kalliisiin ja riskialttiisiin hankkeisiin, otetaan vain uusia megaluokan riskejä, joihin ei luulisi enää olevan varaa.

Yhä edelleen poliitikoillamme on mahdollisuus tehdä kestäviä uusiutuvaan energiaan perustuvia strategisia valintoja, joilla aidosti synnytettäisiin myös suomalaisia työpaikkoja, toisin kuin ydinvoimaa rakentamalla. Kestävän kehityksen strategian valitseminen ja näiden uusien ydinvoimaloiden hylkääminen olisi suoraselkäistä politiikkaa ja ansaitsisi sen mukaisen kunnioituksen.

Kaikesta huolimatta kansakunnan on valmistauduttava ottamaan vastaan ydinvoimapropagandaa, kun ydinvoiman pelastavaa ilosanomaa meille jälleen tyrkytetään, vaikka edellisetkin lupaukset ovat lunastamatta.