Some day classic: Sunday Morning
Jotkut biisit ovat nimensä puolesta kuin tehtyjä tähän sarjaan...
Sunday Morning-biisi löytyy vuonna 1967 julkaistulta albumilta The Velvet Underground and Nico. Albumi on äänitetty jo vuonna 1966.
The Velvet Underground perustettiin niinikään vuonna 1966 New Yorkissa Lou Reedin, John Calen ja Maureen Tuckerin toimesta. Yhtyeen ura kesti vain 1970-luvun alkupuolella eikä yhtye omana aikanaan noussut mitenkään erityisen kuuluisaksi. Jälkikäteen maine on ollut sitäkin suurempi. Nykyisellään yhtyettä pidetään eräänä rockin historian merkittävimmistä kokoonpanoista.
Kölnissä syntynyt Nico eli oikealta nimeltään Christa Päffgen toimi muusikon töiden ohella myös mallina ja näyttelijänä. Hän näytteli mm. sivuosassa Federico Fellinin klassikossa La Dolce Vita. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hänestä tuli The Velvet Undergroudin laulusolisti Lou Reedin ohella. Nico erosi yhtyeestä ensialbumin jälkeen ja ryhtyi soolouralle.
Reedin, Calen, Tuckerin ja Nicon lisäksi albumilla soittaa bassoa Sterling Morrison.
Yhtye ehti vuosien 1967 ja 1973 välillä julkaisemaan kaiken kaikkiaan 5 studioalbumia, joista yhdysvaltalaisen underground- ja kuvataitelija Andy Warholin (oikealta nimeltään Andrew Warhola) tuottama ja kansikuvittama The Velvet Underground and Nico lienee kaikkein kuuluisin. Albumin kannessa on Warholin kuuluisa banaani ja albumia kutsutaankin joskus banaalialbumiksi.
Albumista ei julkaisunsa jälkeen tullut juuri minkäänlaista myyntimenestystä. Albumin merkitys ja maine syntyivät vasta jälkikäteen. Arviot levytysprojektin kustannuksista vaihtelevat 1500 ja 3000 dollarin välillä.
Hippikulttuurin kulta-aikana albumin synkät sävyt ja rankemmat sanoitukset poikkesivat aikansa yleisestä linjasta varsin selvästi. Albumin kappaleet ovat pääosin Lou Reedin säveltämiä ja sanoittamia. Kappaleiden sanoituksissa puhutaan mm. prostituutiosta, huumeista ja sadomasokismista.
Sunday Morning on albumin avausraita, joka kuitenkin äänitettiin viimeisenä. Kappale on Lou Reedin ja John Calen yhteistyötä. Alunperin Reed ajatteli laulavansa itse kappaleen, mutta manageri Paul Morrissey vastusti ajatusta, sillä Nicon ääni oli hänen mukaansa kaupallisista syistä johtuen parempi kappaleeseen.
Sunday Morning julkaistiin singlenä jouluussa 1966 ja singeln B-puolelta löytyy kappale Femme Fatale.
Kokonaisuudessaan The Velvet Underground & Nico-albumi on kiinteä kokonaisuus, jonka jokainen kappale on tavalla tai toisella klassikko. Albumi löytyy Rolling Stone-lehden 500 greatest albums of all time-listalta sijalta 13.
Videon lähde: YouTube.
Lähteitä ja lisätietoja:
- The Velvet Underground Wikipediassa englanniksi
- The Velvet Underground Wikipediassa suomeksi
- Nico Wikipediassa englanniksi
- Nico Wikipediassa suomeksi
Tekstit
12 kommenttia:
Perusteellinen dokumentointi. Kiitos.
Ko. kiekko lukeutuu minullakin vähintään sijalle 13.
The infulential and the most played song at the Sunday Classics ;D
On se vain niin hyvä! Kestää kuuntelua vaikkapa joka sunnuntai! Taisin myös minä soittaa sen muinoin toisena sunnuntaiklassikkonani.
Muistanko oikein, että Warhol heitti Nicon Velvet Undergroundiin, tai oikeastaan pakotti pojat ottamaan bändiin mukaan.
Minkäköhän sortin tapaamisia mahtavat nykypäivänä olla, kun Reed, Bowie ja Pop sattuvat saman kahvikupposen äärelle lähes eläkeikäisinä hemmoina ;)
Aina vaan yhtä ihana.
Velvet-historiankirjoista löytyy hauskoja juttuja, joita vieressä pöydällä on kaksi, toinen on "All Yesterdays Parties The V.U. in print 1966-1971" ja toinen se Röyhkän Likelle tekemä. Lisäksi mun täytyy röyhistellä, että omistan myös sen V.U.:n valtavan viiden cd:n ja historiikkikirjan boksin, josta löytyy ykkös-cd:ltä demot, jotka on tehty jo ennen Nicoa, ja jotka sitten päätyivät V.U.:n ensimmäiselle banaanilevylle.
Niissä on se kuvattu bändin varhaisvaiheita New Yorkissa Ludlow Streetillä. Annetaan ymmärtää, että vasta Warholin mukaantulo fanista manageriksi, toi toivottua nostetta, ja kun Nico tuli Warholin toimesta mukaan, "köyhä mies tuli kuninkaaksi". Dokumenteissa ei mielestäni anneta ymmärtää, että Nico olisi ollut mikään ongelma. Päinvastoin. Taisivat Reed ja Cale molemmat vuorollaan inspiroitua hänestä, jopa henk.koht. tasolla.
Warhol ei ollut koskaan aiemmin tuottanut levyjä, ja V.U. tuli Warholin tehtaan osaksi, päästyään hänen pop-taiteelliseen leffaansa "The Exploding Plastic Inevitable".
Nicoa ei tuossa vaiheess voi väheksyä. Hän oli kokenut kosmopoliitti. Näytellyt mm. Fellinin Dolce Vitassa. , josta mulla on viitteellinen hymistely muutaman viikon takaa. Ei lähellekään näin ansiokas, kuin tämä Vaiheisen.
Bowiesta ja Reedistä olisi aivan oma hassunhauska historiikkinsa. Siitä ehkä jossain toisessa yhteydessä. - Nykyään jo varmaan pystyvät keskustelemaankin.
En koe tätä eläkeläistouhuksi. Taidehistorian siivet vaan havisee.
peteer,
Olkaa hyvä vaan:-) Kyllähän tuo lätty menee omalla listauksella niin ikään korkealle. Vähintään koputtelee top10-sijoituksia.
Kiitos lisäinformaatiosta. Mielenkiintoisia stooreja.
Noin sen itsekin netistä kaivamistani teksteistä oivalsin eli että bändistä tuli jotakin vasta Warholin tultua mukaan kuvaan. Ekat demot kai annettiin Marianne Faithfulille, jotta hän kiikuttaisi ne Mick Jaggerille, mutta se ei tuottanut tulosta.
Kiva Fellini/Nico-fiilistely tuolla blogissasi:-)
lepis,
Nico oli tosiaan Warholin idea bändiin. Sitä en tiedä paljonko suostuttelua idea vaati.
Jaa-a, siinäpä voisi olla omat stoorinsa, jos heput sattuisivat samaan paikkaan.
SusuPetal,
On. Tuolla levyllä on muitakin ikiaikaisia klassikoita muitakin. Tuo Sunday Morning on sävellykseltään tuollainen aurinkoinen, mutta sanoitus on tavallaan varsin sujuvassa ristiriidassa muun tunnelman kanssa.
Juuri parisen viikkoa sitten kuuntelin Reedin musiikkia. Nikolla oli muistaakseni surullinen tarina.
Tosi hyvä valinta ,tästä tulee tietynlaisia assosiaatioita menneisyydestä mieleen...
Tuttu nimi monesta paikasta, mutten oikein ole osannut yhdistää mitään kappaletta siihen. Kiinnostava oli kuulla tuo ja lukea taustoista, thnx!
Timo
Yaelian,
Joo. Nicolla on oli vähän vähän surulline loppu. Hän oli heroiiniaddikti 15 vuotta ja yrittämässä irti aineista, kun hän sai Ibizalla fillarireissulla sydärin ja löi päänsä pahasti kaatuessaan. Ohi kulkenut taksi sai hänet lopulta sairaalaan, missä diagnoosiksi annettiin jonkinlainen lämpöhalvaus ja siis se sydänkohtaus jäi hoitamatta.
Nico soololevyistä Chelsea Girl ja Marble Index ovat ihan toimivaa musiikkia.
Timo,
The Velvet Undergroud taitaa olla edelleen niitä bändejä, joiden nimi on tunnetumpi kuin musiikki loppupelissä :-)
Ahaa, täälläkin on Lou Reed äänessä. Aina yhtä hyvä.
On. Kyllä on. Aina niin hieno. Sanoitukset ovat oma lukunsa ja niissäkin tasoa riittää.
Lähetä kommentti