lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Kehitys ja päättäjät

Pari huomionarvoista sivustoa tuli vastaan.

Climate Time Machine

NASA:n ilmastoaikakone näyttää visuaalisesti jääpeitteen laajuuden, meren pinnan tason, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon keskimääräisen lämpötilan kehittymistä aikajanalla. Kuva kertoo mitä tässä on tapahtumassa.

Kuvaa katsellessa tuli mieleen kina siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei ja samalla entisaikojen uskomukset esimerkiksi Kuun olemuksesta. Aikojen saatossa siitä on ollut hyvinkin erilaisia kuvitelmia asiasta, vaikka todellisuus on jatkuvasti nähtävillämme.

NASA:n sivusto on näyttävä ja yksinkertainen, se välittää viestin tehokkaasti ja pääosin ymmärrettävästi. Kerrankin on sivuston taustalla soiva musiikkitiedosto paikallaan ja itse musiikki toimii. Harmillista kyllä, sivustolla ei kerrota kenen musiikista siinä on kysymys. Biisin voisi käydä jopa ostamassa valikoimiinsa, jos se olisi kaupan.

Päästöpäättäjät

Poliittisten päättäjien ympäristöasenteet ja näkemykset esiin! Tällaista on kaivattu. Äänestäjille on tärkeää saada tietää, mitä edustajamme oikeasti ajattelevat ja tekevät.

Sivustolla käsitellään ympäristöasioita kuuden teeman kautta:

  • Ydinvoiman lisärakentaminen
  • 30 % päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä
  • Tuulivoiman voimakas edistäminen
  • Suomen energiakulutuksen kääntäminen laskuun vuoteen 2015 mennessä
  • Energiatehokkuustoimien tiukentaminen
  • Turpeen käytön lopettaminen
Poliitikot ottavat asioihin kantaa kysymysten kautta, mutta sivustolla seurataan ja arvotetaan myös poliitikkojen sanomisia. Se tarjoaa myös kanavan välittää edustajille mielipiteitä heidän tekemisistään.

Sivusto on vielä alpha-vaiheessa eli se ei ole valmis, mutta verkossa se jo on ja ihan hyvältä idealta vaikuttaa. Jonkin verran eduskunnan istuntosalin istumajärjestystä muistuttava edustajakartta kaipaisi avaamista eli siitä ei kovin helposti saa selville mistä värikoodeissa yms. on kysymys. Vaatii siis hieman vaivaa, jotta kokonaiskuva sivustolta aukeaa, mutta erinomainen idea ja varsin toimiva toteutus.

(via Ajatuksia Ensimmäisestä Maailmasta)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä linkkejä. Tuo Nasan sivusto on erittäin hyvin visualisoitu. Ajatuksia herättävä totta tosiaan. Aikajanalla faktan ilmaisu toimii todella hyvin. Itse jäin muistelemaan jääpeitteen laajuuden muutosta seuratessa niiden vuosien kelejä, kesälämpötiloja ja varsin hyvin peilaavat sitä kautta aikojen menoa.

Taustamusiikin käyttö sivuilla on mielstäni yleensä varsin arveluttavaa. Siksi pidän äänet pois koneesta suurimman osan käyttöaikaa. Tuo musiikki kyllä sopi tuohon. Taisi olla tietokoneella generoitua taustamusiikkia, jota ei koskaan ole julkaistu?

Vaiheinen kirjoitti...

Jep. Noin on. Olen samaa mieltä siitä, että yleensä nuo musiikki taustalla on huono idea. Tuossa se tosiaan toimii. Voi olla, että se on generoitu tietsikalla, todennäköisesti onkin. Mutta toimii.

Aivan. Se on yksi lähestymiskulma tuohon aikajanaan, että noita ilmiöitä ristikoi. Se voisi tuollaisessa palvelussa olla haasteellista, mutta jos noita ilmiöitä saisi samaan kuvaan, niin se voisi avata asiaa vielä enemmän.

Aikajana on yksi hyvä tapa ilmaista asioiden suhteita toisiinsa. Toistaiseksi ehkäliiankin vähän käytetty konsepti webissä.