sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009

Meemierikoinen

Viime viikkoina Vaiheinen on haastettu useampaankin meemiin tai vastaavaan. Nyt on aika vastata niihin.

Ensin ehti Preivi, joka haastoi esittelemään 5 addiktiota. Samaan haasteeseen tuli törmättyä myös Parallel Lines-blogissa sillä erotuksella, että addiktioiden pitää olla v-kirjaimella alkavia. Heti perään saman blogin Lepis haastoi esittelemään neljännen kuvan neljännestä kansiosta. Päivä pari sitten IStori haastoi kertomaan 25 asiaa itsestäni.

Vaiheinen kiittää ja kumartaa syvään saamastaan huomiosta ja vastaa.

* * *

Koska Preivin ja Lepiksen addiktiohaasteet ovat lähtökohdiltaan samat, niin otetaan määrittelyt Preiviltä ja metodi Lepikseltä ja annetaan yhdistetty vastaus v-kirjaimilla alkavista addiktioista.

Preivissä kerrotaan Wikipediaa siteeraten addiktioista seuraavaa:

Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) voi olla riippuvuus jostakin aineesta, tavasta tai tilasta, joka ilmenee tiettyjen tunnetilojen toistumisena ja tiettyjen toimintojen toistamisena. Riippuvuus voi olla haitallista tai haitatonta, henkistä tai ruumiillista. Wikipedia.

Näin katsottuna addiktioni ovat:

Valo. Ilman valoa ei olisi paljoakaan. Se kytkeytyy myös tunnetiloihin, varsinkin jos sitä on luonnossa nihkeästi. Kevään koittaessa myös kokonaisvaltainen vireystaso nousee, se on myös kiinni valosta.

Viisaus. Kun sitä ei ole itsellä tarpeeksi tai tarvittaessa, sitä oikeasti tuntee kaipaavansa. Toisaalta ihastus on suuri kun sellaista ympärillään näkee. Maailma kuitenkin tarvitsee kipeästi juuri viisautta.

Velvollisuus. Haasteita tarvitaan, että asioista tulisi parempia. Ne merkitsevät myös velvollisuuksia, jos eivät konkreettisesti, niin ainakin moraalisesti. Velvollisuudet ovat myös hyödyllisiä ja nykyisessä pikaelämä-maailmassa aivan liian aliarvostettuja.

Viihde. Haasteiden vastapainoksi tarvitaan rentoutta ja rauhoittumista. Mikäpä sen parempaa viihdettä onkaan kuin esimerkiksi kunnollinen avaruusooppera tai jazzkonsertti? Television viihteellisyyteen ei kannata luottaa.

Verkot. Nykypäivän maailma ei ole enää rakennettu pelkästään fyysisten yhteyksien varaan, vaan myös verkostoihin. Verkostot ovat osa tämän päivän tapaa toimia ja elää. Verkot ovat välineitä, olivat ne sitten tuolla ulkona tai täällä netissä. Verkoissa on sosiaalista toimintaa ja elämää.

Tein muuten Preivin tapaan Päihdelinkin nettiriippuvuustestin ja tulos oli: Olet todennäköisesti Internetin kohtuukäyttäjä. Kun testin kysymyksiä lueskeli, niin tulipahan vaan mieleen, että olisikohan tuo yli 10 vuotta vanha testi aika päivittää 2.0-versioon?

* * *

Neljäs kuva neljännestä kansiosta menee näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Selvä homma... otetaanpas tietokoneen hakemistot näkyviin. Klikkaillaan hieman, että päästään kaikkien kuvien varastolle. Neljäs hakemisto auki ja sieltä neljäs kuva. Ja se on tässä:
Spree-jokeen liittyvä kanava BerliinissäVuosi oli 2005 ja päivämäärä 19.2. Työmatkalla Berliinissä ja aamupäivällä aikaa katsella maisemia talvisissa merkeissä. Kuvassa on eräs Spree-joen haaraan entisessä Itä-Berliinissä kytketty kanava. Itse kuva on yksi niistä, joka on tullut otettua ilmeisesti jostain syystä ja ilman tällaisia haasteita jäisi ikuisiksi ajoiksi julkaisemattomana kovalevylle.

Haastamisista hieman tuonnempana.

* * *

Ja sitten lopuksi 25 asiaa itsestäni. Tehdään se nyt kuitenkin suomeksi, vaikka haaste olikin englanniksi. Kirjoitetaanpa vastaukset myös aakkosjärjestyksessä huomioiden 25 ensimmäistä kirjainta:
  1. Avaruusoopperat. Subjektiivisesti tarkastellen parasta kirjallisuutta, jolle soisi oman professuurin.
  2. Blade Runner. Paras sci-fi-elokuva ikinä.
  3. C-rappu. Sieltä löytyy taloyhtiömme pesutupa.
  4. Data. Tarpeellista monin paikoin, mutta jalostamattomana usein melkein käyttökelvotonta.
  5. Eläkeläiset. Maan mahtavin humppabändi.
  6. Filosofia. Mielenkiintoinen ajattelun alue, jonka opiskeleminen ei lopu koskaan.
  7. Grafologia. Täyttä humpuukia, jos sen avulla väitetään selitettävän ihmisen luonteesta jotain.
  8. Helsinki. Kotikaupunki nyt.
  9. Idiootti. Fjodor Dostojevskin suurteos, jonka lukeminen kannattaa. Todella.
  10. Jakaminen. Ihmisen pitäisi osata antaa pois sellaista, mitä ei tarvitse tai mitä itsellä on tarpeeksi.
  11. Kiltteys. Aivan törkeästi aliarvostettu ominaisuus ihmisessä nykyaikana.
  12. Lataus. Intohimoisen elämän ominaisuus, joka pitää mielen virkeänä.
  13. Monipuolisuus. Yhden asian tuijottaminen, oli kyseessä mikä asia tahansa, johtaa ahtaisiin näköaloihin.
  14. Naapurilähiö. Telkkariohjelma jostain nuoruudesta. Ei erityistä tarvetta nähdä uudelleen.
  15. Optiikka. Saattaa tuottaa yllättäviäkin harhoja.
  16. Patsas. Abstraktina paras, vaikka kuvaisikin jotain suurmiestä/naista.
  17. Q. Matematiikassa rationaalilukujen joukon merkki.
  18. Realismi. Sopivassa sekasotkussa impulssien ja harmonian kanssa tuottaa tyydyttävää elämää yksilötasolla.
  19. Sivistys. Melkeinpä itseisarvo ihmiselle. Nykyään pikaruokakulttuurin ahdistama ilmiö.
  20. Taide. Arvostettava osa elämää, joka sisältää myös ahdaskatseiset tapansa. Kts. myös monipuolisuus.
  21. Upea. Subjektiivinen sana monelle päivittäin kohdattavalle ilmiölle.
  22. Vaihtoehto. On aina olemassa.
  23. Waits. Tom on kaikkien aikojen suurimpia taiteilijoita.
  24. X. Klaus Schulzen mainion tupla-albumin nimi.
  25. Y. Alaskalaisen paikan, ranskalaisen paikkakunnan ja ruotsalaisen elokuvan nimi. Kaikki toistaiseksi kokematta.
* * *

Haastaminen. Koska edellä kerrotut haasteet ovat jo tovin kiertäneet blogistania, niin haastetaan tässä ja nyt kaikki ne, jotka ovat kanssani samaa mieltä edes yhdestä edellä esitetystä asiantilasta tai seikasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No tulipas sieltä paljon tuhtia tavaraa!

Meemeily on hauskaa :D

Vaiheinen kirjoitti...

Meemeily on ihan hauskaa, joskin joskus niissä menevät vähäiset aivosolut hieman solmuun :-)