Some day classic: Layla
Jotkut riffit eivät lähde ikinä päästä sen jälkeen kun ne on ensimmäisen kerran kuullut. Tässä yksi niistä:
Eric Claptonin kappaleen Layla levytti alunperin yhtye nimeltään Derek and the Dominos. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat Claptonin lisäksi kosketinsoittaja Bobby Whitlock, basisti Carl Radle sekä rumpali Jim Gordon. Kappaleen levytetyllä versiolla kitaraa soittaa myös Duane Allman.
Derek and the Dominos teki uransa varrella vain yhden ainoa studioalbumin nimeltään Layla and Other Assorted Love Songs, vuonna 1970. Se jäi pysyvästi rockin historiaan.
Layla on yksi rockin historian tunnetuimpia rakkauslauluja ja sitä inspiroi silloin Claptonin hyvän ystävän George Harrisonin kanssa naimissa ollut malli Pattie Boyd, johon Clapton oli syvästi ihastunut. Myöhemmin Clapton ja Boyd menivät naimisiin. Kappaleen nimi juontaa juurensa persialaisen runoilijan Nezami Ganjavin teokseen The Story of Layla and Majnun.
Ilmestyessään singlenä vuonna 1970 Layla ei ollut suunnaton menestys. Single julkaisiin uudelleen vuonna 1972 ja silloin se nousi Yhdysvalloissa sijalle 10 ja Iso-Britanniassa sijalle 7.
Lähteitä ja lisätietoja:
- Eric Clapton Wikipediassa englanniksi
- Eric Clapton Wikipediassa suomeksi
- Eric Claptonin verkkosivut
- Derek and the Dominos Wikipediassa englanniksi
Tekstit
8 kommenttia:
Elämää suurempia riffejä. Tällä videolla Eric on jo sen verran varttunut, että aivan samaa kiihkoa en esityksestä tavoittanut kuin hänen nuoruuden versioistaan.
Tämä on kyllä ehdoton klassikko -vaikea kuvitella populaarimusiikkia ilman tätä biisiä.
On se niin komeeta!
Kari,
Totta. Tuolla videolla ei ole ihan kaikista suurinta intohimoa, mitä biisistä saa irti, mutta silti tuo lähtee komeasti.
SusuPetal ja lepis,
On, komeaa on ja populäärimusiiki ei ollut entisensä tuon levyn jälkeen.
Tämä on näitä ehdottomia klassikkoja. Eikä siihen edes kyllästy koskaan, vaikka on kuullut kymmeniä kertoja. Claptonin tuotanto on muutoin isolta osalta vähän liian blues, mutta tämä ja pari muuta ovat sitten sitäkin kovempia juttuja.
Ei tuohon tosiaan kyllästy ja sen tunnistaa hetimiten. Minulle tuo blueskin menee siinä missä nämä Slowhand-tyyliset rymistelytkin.
Itseasiassa ihan viimeaikoina on tullut kuunneltua Claptonilta sellaista toesta, jonka hän on tehnyt yhdessä J.J.Calen kanssa. Sekin toimii.
Oi, tämäkin vielä! Tuttu on ja aivan ihana kuulla pitkästä aikaa. Noin muuten en ole suuri Clapton-fani, mutta diggailen häneltä yksittäisiä biisejä.
Se on kieltämättä kumma miten jostain aina vain tupsahtelee noita vanhija juttuja, joita on diggaillut joskus ikuisuus sitten. Eipä tuotakaan kieltämättä päivittäin ole tullut kuunnelluksi, vaikka hieno onkin.
Lähetä kommentti