Vedestä

Yritykset ovat hiljalleen oivaltamassa hiilijalanjäljen sekä sen, että päästöjen määrällä on väliä. Osa tuosta välittämisestä tapahtuu toki kukkaron kautta eli energia maksaa. Jos hiilidoksidipäästöjen vähentäminen ja taloudellinen säästäminen mahtuvat samaan pakettiin, niin se on pelkästään hyvä.

Hiilijalanjälki ei kuitenkaan ole ainoa jalanjälki, mitä on syytä seurata.

Maailmalla kiinnitetään yhä enemmän huomiota veteen. Se ei ole ehtymätön luonnonvara sekään.

Climate Change Corp kirjoittaa siitä, että Britanniassa ihminen kuluttaa keskimäärin 150 litraa vettä päivässä. Siis suoraan. Kun kulutuksen myötä lasketaan sitten välillinen kulutus mukaan kansalaisen vedenkulutus on 23 kertainen eli 3400 litraa.

Tuo 3400 litra jakaantuu siten, että 31 % sisältyy teollisesti valmistettuihin tuotteisiin ja niiden valmistamiseen, 65 % ruoan tuottamiseen ja 4 % liittyy juomaveteen ja muuhun kotitalouden kulutukseen.

Siis valtaosa kuluttamastamme vedestä on tosiasiassa upotettuna tuotantoon.

Tätä varten on luotu myös käsite water footprint eli vesijalanjälki. Otetaan esimerkki, kahvikupin vesijalanjälki on noin 140 litraa vettä, kun taas olutlasillisen 75 litraa.

Mitä väliä tällä nyt on?

Suomessa makeaa vettä riittää yllin kyllin, mutta maailmalla ei. Kun ostamme tuotteita, niin niiden tuottamiseen liittyvä vedenkulutus on tapahtunut jossain muualla. Kysymys yhä useammin kuuluukin, että onko se oikein?