Some day classic: Enola Gay
Jostain syystä tuntuu siltä, että 1980-luvun populaarikulttuuri ei ole kestänyt ajan patinaa samalla tavalla kuin sitä edeltävien vuosikymmenten tyyliaallot. Kaikkine väreineen kasarameininki näyttäytyy nykyisellään jotenkin... hmm... hassuna, vaikka oli silloinkin asiaa.
Seuraava biisi on tyyppiesimerkki 80-lukulaisesta menosta meiningistä, vai mitä?
Biisi Enola Gay on brittiläisen Orchestral Manoeuvres in the Dark-yhtyeen hitti vuodelta 1980. Kappale löytyy yhtyeen toiselta albumilta Organisation ja se julkaistiin myös singlenä syyskuussa 1980. Single nousi brittilistoilla sijalle 8.
Kappaleen nimi tulee Yhdysvaltain armeijan B-29 Superfortress-pommittajasta nimeltään Enola Gay, joka tunnetaan siitä, että se pudotti ensimmäisen atomipommin nimeltään Little Boy Japanin Hiroshimaan 6. elokuuta 1945.
Sen jälkeen maailma ei ollut enää entisensä ja tuon yhden pommin merkitys toisen maailmansodan päättymiseen on edelleen keskustelun alla.
Biisin sanoitus on mustaa huumoria, jolla kritisoidaan päätöstä käyttää ydinasetta. Sanoituksessa viitataan myös siihen, ettei pommin käyttö olisi ollut tarpeellista. Kappaleen julkaisemisen aikoihin käytiin Britanniassa kiivasta väittelyä silloisen pääministerin Margaret Thatcherin päätöksestä sallia yhdysvaltalaisten ydinohjusten sijoittaminen Britannian maaperälle.
Orchestral Manoeuvres in the Dark, joka usein lyhennetään OMD:ksi on brittiläinen syntikkapopyhtye, jonka perustivat Andy McCluskey ja Paul Humphreys 1970-luvun lopulla. Ensiesiintymisensä yhtye teki vuonna 1978. Yhtye jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1989, kunnes se hajosi. Vuoden 2006 alussa ilmoitettiin yhtyeen kokoamisesta uudelleen ja sen jälkeen se onkin kiertänyt maailmaa. Yhtye on tehnyt yhteensä 10 studioalbumia.
EDIT 11.30:
Lepis on kerännyt Sunday classic-listaa, jossa on aika kiintoisia juttuja sielläkin.
Tekstit
8 kommenttia:
Tulihan tätä kuunneltua. Mutta en oikein ole samaa mieltä siitä, että se olisi tyypillistä 80-lukua. Vaikka; olihan 80-luvun alussa vielä jäänteitä 70-luvun lopun jytkytysdiscosta.
80-lukua on aika tavallsta aliarvostaa nykyään, mutta 70-luvulta ei pysty ponnistamaan 90- ja 2000-lukujen tyyliin ilman tätä vuosikymmentä, teknisiä ideoita sun muita juttuja.
Sanomastaan ja sanoituksestaan huolimatta kyllä tämä tanssijalan pisti vipattamaan kuin tuolloin muinoin. No ehkä hieman hitaammalla tempolla ;)
80-luvun musiikki on mennyt minulta aika ohi korvien eri syistä johtuen, mutta tämän kumma kyllä muistin. Ja joo, vähän alkoi jalkaa vipattaa.
No voi että. Kaikkea sullekin tulee mieleen.
Mun 80-luku oli enemmän tällasta (jos puhutaan yhden hitin bändeistä):
http://www.youtube.com/watch?v=jW_aWY5PubI&feature=related
Ja sit tietenkin Peter Gabriel, Police, Frankie Goes To Hollywood, Kate Bush, aah ihanaa!!!!
Muistan tämän. Nuorena aina ihmettelin, että mistä ihmeestä tässä lauletaan..
Kyllä tästä brittisaundin tunnistaa..
hannah,
Tuo oli kieltämättä 80-luvun alusta eli sitä meininkiä. Toki vuosikymmeneen mahtuu parempiakin kuvaajia. 80-luvulla oli useampiakin hienoja juttuja, totta.
lepis,
Niin se on, että 80-luvulla pistettiin jytkeeksi, vaikka sanoma olikin vakavamman puoleinen.
susupetal,
Tuossa on jokin mieleenjäävä yksittäinen sävelkuvio, jonka nyt vaan jotenkin muistaa.
I.S.,
Come on Eileen oli sekin täyttä rautaa silloin ja miksei senkin jälkeen. Tuossa aikaisemmin tulikin tuosta Gabrielistä kirjoitettua ja vähän muistakin 80-luvun systeemeistä. Aika paljon sinne mahtuu ja tuossa sun listalla on myös muita suosikkejani tuolta vuosikymmeneltä... aika monen muun lisäksi :-)
sooloilija,
Se muuten ovelaa miten sen brittimeiningin aina erottaa, vaikka läpikaupallisuus onkin hävittänyt kulttuurisia eroja musassa.
tämäpä oli hyvä biisi. 1980-luvun musiikki on joiltain osin minullakin aika vajavainen, tämä esim. ooli aivan uusi tuttavuus. eikä huono, ei ollenkaan.
Ei tuo tosiaan huono ole. Minusta tuo video vaan on aikakaudelleen tyypillisesti hassu.
Lähetä kommentti