torstaina, lokakuuta 16, 2008

Asemiin ajamista

EU:n ilmastopaketista käytävä keskustelu jatkuu näköjään siten, että mikään maa ei toistaiseksi ole irtaantunut suunnitelluista päästöjen rajoituksista.

YLE Uutisten mukaan Nicolas Sarkozy sanoo, että EU-johtajat ovat päättäneet pysyä kunnianhimoisessa tavoitteessa leikata kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Osa maista on selityksen mukaan ilmaissut, että niillä on vaikeuksia selvitä rajoituksista. Suomen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi radion uutislähetyksessä, että ilmastopaketin lieventämispuheissa on kyse "asemiin ajamisesta tulevien viikkojen neuvottelua varten".

On siis odotettavissa, että vaikka puheenjohtajamaa Ranska kertoo linjan pitävän, myös se itse vaikuttaa puhuvan sekavia. Samalla neuvottelut ovat auki ja finanssikriisi on siis avannut tekosyyn ryhtyä keskustelemaan tavoitteista - jotka ovat vain alkusoittoa tulevalle - siihen sävyyn, että niistä voitaisiin livetä.

Finanssikriisi ei satu ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta hyvään aikaan, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole. Pankkikriisi taantumineen voi kenties olla ohi 2-3 vuodessa, mutta kyseinen laina ilmastonmuutoksen kanssa vetkutellessa voi tarkoittaa paljon pitemmän ajan ylimääräisiä ongelmia.

Lisäksi on niin, että se talouden suuri kysymys on kokonaan ratkaisematta eli miten materiaalisen kulutukseen kasvuun perustuva talouslogiikka saadaan käännettyä kestävän kehityksen tielle ja luonnonvarojen kulutus alenevalle uralle.

EU:ssa esiintyvä lyhytnäköinen murina ilmastotavoitteista on merkki siitä, ettei kaikille poliitikoille vieläkään ole mennyt ymmärrykseen se, että nyt tarvitaan yli vaalikauden meneviä vastuullisia päätöksiä ja että ilmastonmuutoksen välttämätön hillintä maksaa. Ja sitä ei voi maksaa luottokortilla kuten finanssikriisin kohdalla. Lasku lankeaa väistämättä maksuun.

Ehkä tätä finanssikriisiä pitäisi käyttää hyväksi ilmastotavoitteiden saavuttamisessa siten, että tulossa oleva taantuma pudottaa kulutusta, jonka kasvu takaisin pitäisi pyrkiä ehkäisemään.

Ei kommentteja: