lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Gilad Atzmon: Refuge

Tuossa aikaisemmin oli puhetta Lontoon shoppailuista ja matkaan tarttuneista jazz-levytyksistä. Siinä ei ollut kaikki, vaan sen jälkeen levysoittimessa on viihtynyt kerrassaan loistava Gilad Atzmon & The Orient House Ensemble: Refuge.

Vuonna 1963 syntynyt Gilad Atzmon on aluperin Israelista kotoisin. Hän on opiskellut filosofiaa Saksassa ja muuttanut Israelista Lontooseen vuonna 1994. Atzmon on musiikin lisäksi tunnettu poliittisesta aktiivisuudestaan ja kirjoittamisestaan. Hän kritisoi Israelia, sionismia ja juutalaista identiteettiä omien sanojensa mukaan filosofisista ja ideologisista lähtökohdista. Hän kirjoittaa myös, että rasismi on kategorisesti väärin.

Atzmon tunnetaan multi-instrumentalistina ja säveltäjänä, jonka soitinrepertuaariin kuuluvat mm. sopraanosaksofoni, alttosaksofoni, tenosrisaksofoni, baritonisaksofoni, klarinetti ja huilut.
Atzmonin saksofonitekniikkaa on ylistetty sekä keikkamainoksissa että esimerkiksi BBC:n levyarviossa.

Vuodesta 2000 alkaen hän on työskennellyt The Orient House Ensemblen kanssa. Refuge on tämän yhteistyön viides albumi. Refuge julkaistiin lokakuussa 2007.

Refuge on tehty tunteella. Sen kuulee ensimmäisestä kappaleesta Autumn In Baghdad alkaen. Samalla jazziin sekoittuu arabimusiikin sävyjä ja tunnelma on lähes käsinkosketeltava. Auringonlasku syksyisessa maisemassa tuntuu tällaiselta.

Levyn kappaleet ovat varsin harmonisen oloisia ja kiinteitä kokonaisuuksia, joissa huomaa yhtyeen yhteispelin toimivuuden. Vaikka Atzmonin puhaltimet ovat biisien kantava voima, saavat myös yhtyeen muut muusikot kappaleissa hienosti tilaa kuten Asaf Sirkisin rumputyöskentely ja Frank Harrisonin kosketisoittimet ruuhkaisen hälyisessä kappaleessa Spring In New York.

Kappaleiden sävyt ovat varsin tummia ja tunnelmallisia. Sävelkulkujen kauneus nousee esiin esimerkiksi kaihoisassa kappaleissa In The Small Hours, jossa saksofonilla ladataan tunnelmaa kunnolla. Tummahkosta tunnelmallisuudesta päästään myös irti kuten kappaleessa My Refuge, jossa jazzista kuljetaan lähi-idän tunteiden kautta latinomusiikin iloitteluun. Her Smile ja Her Tears ovat kappaleita, joiden seesteinen kauneus ei jätä kuulijaansa tunteettomaksi.

Maailmanmusiikin sävyt ovat joissakin kappaleissa varsin pinnalla kuten esimerkiksi The Burning Bush-kappaleessa. Jazzin ja maailmanmusiikin yhdistelmä toimii tunnelmallisena kokonaisuutena ja ikäänkuin tarinana. Kappaleessa käytetään myös elektroniikkaa tavalla, joka saa kuulijan yhä tiukemmin uppoutumaan sanoman etsintään.

Levyn päättää yli 10 minuuttinen Just Another Prayer For Peace. Se on kuin musiikillinen yhteenveto albumista.

Refuge on loistava teos. Se ei ole pelkästään teknistä iloittelua tai minkään erityisen kaavan mukaista musiikkia, vaan enemmänkin tarinoiden kokoelma. Atzmonilla tuntuu olevan tarve kertoa musiikillaan jotain kuulijoille tai ehkä pikemminkin antaa musiikin kertoa itse. Kuten Atzmon kirjoittaa levyn sisäteksteissä:

"I was wrong regarding music as messenger. I was wrong referring to music as an idea or ideology. Music is not a messenger, it is actually the message."
* * *

Gilad Atzmon & The Orient Housen Ensemble: Refuge

Kappaleet:
  1. Autumn In Baghdad
  2. Spring In New York
  3. In The Small Hours
  4. The Burning Bush
  5. Her Smile
  6. Her Tears
  7. My Refuge
  8. Just Another Prayer For Peace
Sävellykset ja tuotanto: Gilad Atzmon.

Muusikot:
  • Gilad Atzmon: Altto- ja sopraanosaksofonit, klarinetti, elektroniikka, shabbaabeh-huilu, piccolo ja laulu
  • Frank Harrison: Piano, fender Rhodes, elektroniikka, farfisa-urut, Juno 6, harmoni
  • Yaron Stavi: Basso, sähköbasso
  • Asaf Sirkis: Rummut
  • Paul Jayasinha: Trumpetti kappaleissa The Burning Bush ja My Refuge
Lisätietoja:
(Kuvassa Gilad Atzmon helmikuussa 2007. Kuvan lähde: Wikimedia Commons. Kuvaaja: Richard Kaby)

Ei kommentteja: