sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Pulsseja kapitalismista

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on finanssikriisin aalloissa löytänyt uuden fraasin. Hän puhuu "demokraattisesta kapitalismista" (democratic capitalism) ja siitä, että sen perustuksia pitää suojella.

Siitä ei näytä olevan kovinkaan suurta selkoa, mistä hän tosiasiassa puhuu. UPI:n artikkelin mukaan Bush tarkoittaa demokraattisella kapitalismilla sitoutumista vapaisiin markkinoihin, vapaaseen yritystoimintaan ja vapaaseen kauppaan.

Bushin puhe kuulostaa varsin oikeistolaiselta ja sitä hän tietysti ideologisesti edustaakin.

Euroopassa sanaparilla demokraattinen kapitalismi on aika erilaisia värityksiä kuten vaikkapa MEP Esko Seppäsellä (vas.), joka katsoo sen tarkoittavan jotain sellaista mitä sosiaalidemokraatit haluavat. Bushin slogan ei sinänsä ole uusi, vaan se kuuluu esimerkiksi V. I. Leninin tai vaikkapa Noam Chomskyn kielenkäyttöön.

* * *

Demokraattisesta kapitalismista on maailmalla hyvin erilaisia versioita esimerkiksi Euroopassa, kuten Timothy Garton Ash kirjoittaa The Guardianissa. Hän pitää mallien moninaisuuteen liittyvää pluralismia myös vahvuutena.

Amerikkalaisen demokratian haasteena Ash pitää sitä, että järjestelmät täytyy todistaa, että se pystyy uudistamaan koko demokraattisen kapitalismin mallin ja tekemään siitä paremman.

Ei ihan pieni haaste.

* * *

"Demokraattinen kapitalismi" on käsitteenä varsin vapaiden tulkintojen kohteena ja liitetään vapaamuotoisesti erilaisiin yhteyksiin kuten silloin kun Pat Buchanan liittää "demokraattisen kapitalismin" Francis Fukuyaman teoksen Historian loppu, viimeinen ihminen perusideaan liberaalin demokratian voittokulusta.

Liberaali demokratia ei kuitenkaan taida olla täsmälleen sama asia kuin demokraattinen kapitalismi?

* * *

Demokraattista kapitalismiaan vaaliva Bushin hallinto on kenties puhdaoppisesti vaalinut talouspolitiikkaa, jossa valtion toimet markkinoilla pyritään minimoimaan ja esimerkiksi valvontaa karsimaan. Tämä lienee osasyy nyt menossa olevan finanssikriisin puhkeamiseen.

Kriisin pyörteissä Bushin hallinto on joutunut ottamaan pankkeja omistukseensa ja muutenkin osallistumaan markkinoiden toimintaan. Se on periaatteessa ainakin demokraattista, mutta varmasti ei kapitalistista.

Kriisin seurauksena EU ja Yhdysvallat ovat rakentamassa kansainvälistä talouskokousta puimaan talousjärjestelmän kehitystä ja suuntaa. EU:n puheenjohtajamaan presidentti Nicolas Sarkozy sanoi finanssikriisiä hyväksi mahdollisuudeksi tarkastella uudelleen rahoitusalan politiikkoja. Bushin mukaan yhteistyöllä pyritään siihen, että talousjärjestelmät vahvistuvat ja ajankohtaistuvat sekä vastaavat kriisit vältetään tulevaisuudessa.

* * *

CalculatedRisk kirjoittaa huumormielessä
siitä, että mitä ikinä Bush sanookin, niin asiat ovat tasan päinvastoin.

Kun Bush kehuu Amerikkaa maailman kiinnostavimmaksi kohteeksi investoijille, työntekijöitä lahjakkaimmiksi ja luovimmiksi sekä demokraattista kapitalismia parhaaksi järjestelmäksi maailmassa, CalculatedRisk tulkitsee sen tarkoittavan sitä, että rahat lähtevät Aasiaan, kukaan ei enää saa töitä ja itseasiassa Karl Marx oli lopulta oikeassa.

Vitsi tai ei, niin totta siinäkin saattaa joku puoli olla.

* * *

Mikäli demokraattisen kapitalismin toteutukseen kuuluu tunareiden palkitseminen, niin olisi kaiketi aika korjailla vähän järjestelmää.

Uutisen mukaan Wall Streetin pankkien työntekijät ovat saamassa yli 50 miljardin euron suuruiset bonukset tämän vuoden tunaroinneistaan.

Pankit ovat joko konkurssissa, melkein konkurssissa tai valtion sylissä ja bonukset virtaavat. Tuloksen tekeminen on ilmeisesti ohitettu palkkioperusteista kokonaan.

* * *

Kiinassa - tuossa epädemokraattisessa kapitalismissa - sen sijaan on päätetty maksaa bonuksia ympäristöystävällisille firmoille.

Ilmansaasteiden vaivaamassa Pekingissä kaupunginhallitus lupaa antaa jopa 250000 euron palkkion yrityksille, jotka muuttavat tuotantoaan ympäristöystävällisemmäksi.

Rahalla voi myös oikeasti pyrkiä kannustamaan hyviin asioihin.

* * *

Muuten olen sitä mieltä, että kapitalismi on turhan idealistinen lähtökohta, vaikka se ei olekaan mikään aate. Kapitalismia ei pitäisi sotkea sellaisenaan suoraan markkinatalouteen, joka sekään ei ole aate.

Nämä talousjärjestelmät ovat vain tuotannon tapoja ja tapoja järjestää taloutta yhteiskunnassa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No onhan se nyt hieman noloa George-boylle jäädä historiaan suuren pörssiromahduksen 'luojana' tai vähintäänkin edistäjänä, joten kaikki mahdollinen terminologia on otettava käyttöön. Etenkin kun eikös isäpappa jättänyt muinoin samanlaisen taloussotkun jälkeensä...

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Kun George W. valittiin, niin yleinen vitsihän oli kutsua häntä George Bush tyhmemmäksi.

Totta tai ei, niin George W:llä on kaikki edellytykset järjestää itsensä Yhdysvaltojen historian katastrofaalisimmaksi presidentiksi. Epäsuosituimman titteli taitaa olla jo hänellä taskussaan, luottamus on ennätyksellisen alhaalla.

Koko maa elää velaksi ja armeija kiinni erilaisissa sodissa tai selkkauksissa pitkin Aasiaa.

I.O.Rumdum kirjoitti...

Kelpaako pysti? Blogissani ojennan sinulle Arte y pico-tunnustuspalkinnon:)

Vaiheinen kirjoitti...

Oh. Kiitos kiitos. Kelpaahan se, kun on kerran sellainen ojennettu. Menenpäs tästä ihmettelemään.

Katzoja kirjoitti...

Sitten kun viimeisetkin meistä huomaavat, että kaikki on mennyt peruuttamattomasti vituralleen, niin kuinkahan moni jälkiviisas taas toteaa: "Tämähän oli selvää jo kauan sitten".

Vaiheinen kirjoitti...

Varmaan aika moni. Kun perustukset murtuvat, jälkiviisaita löytyy. Uuden rakentajia ehkä vähemmän.

Mitä tähän nykyiseen globaaliin pankkikriisiin tulee, niin muistelen ounastelleeni ensimmäisen kerran todistettavasti asiaa yli vuosi sitten.

Jälkiviisastelua vai ei, kaiketi siitä voi olla montaa mieltä. Tosin aina voi ennakoida noususuhdanteen jälkeen taantumaa, mutta nyt merkit olivat jo valmiiksi ilmassa.