torstaina, lokakuuta 23, 2008

Just joo

On siis asioita, jotka eivät voi vähempää kiinnostaa, mutta kansakuntien kokoisissa yksiköissä saattavat saada ja saavat liikehdintää. Maailmanhistoria saattaa muuttua esimerkiksi vaatevalintojen vuoksi.

Otetaan pari yksikköä esimerkkejä.

Itävallan tulevaisuuspuolueen BZÖ:n johtoon Jörg Haiderin jälkeen noussut Stefan Petzner antoi ymmärtää, että hänellä oli suhde Haiderin kanssa. Nyt edesmenneen Haiderin äärioikeistolainen puolue voitti viimeisimmät vaalit selvästi. Nyt näyttää siltä, ettei kukaan tee sillä voitolla mitään.

Yhdysvalloissa presidenttiehdokas John McCain on joutunut selittämään julkisuudessa, miksi puolue on käyttänyt 150 000 dollaria varapresidenttiehdokas Sarah Palinin ja tämän perheenjäsenten vaatteisiin, hiusmuotoiluun ja asusteisiin. Nyt näyttää kovin paljon siltä, että on ihan sama paljonko niihin vaatteisiin kampanjan nimissä on käytetty.

Barack Obama voittaa USA:n vaalit ellei ryssi viimeisillä viikoilla reippaasti tai ellei USA:ssa synny nk. kansallista kriisiä. Siis kriisiä maassa, joka on juuri pari viikkoa sitten ajanut kaikki muut maapallon maat talouskriisiin ('kriisi' saa aina omat mittasuhteensa). Jos tilanne itseään täynnä olevassa USA:ssa menee kuitenkin tiukaksi, niin nuo Palinin vaatteet voivat olla se ratkaiseva tekijä.

Ei kiinnosta Palinin vaatteet eikä Haiderin suhteet. Silti nuo asiat ovat valtapolitiikan välineitä.

Pointti on siis se, että voimme hyvinkin olla väärässä siinä mikä oikeasti vaikuttaa ja mikä ei, vaikka itse asiassa voisimmekin olla erittäin oikeassa. Sitä kutsutaan myös demokratiaksi.

Ei kommentteja: