torstaina, lokakuuta 30, 2008

Presidentinvaalit tulee

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat ensi viikolla. Keskiviikkona tiedämme tuloksen.

Ensi viikko saattaa siis olla hyvin merkittävä tulevien ympäristöratkaisujen ja sitä kautta hyvin monen muunkin asian suhteen.

Tässä vaiheessa kampanjaa näyttää selvältä, että vain demokraattien Barack Obaman voitto vaaleissa voisi tuoda jonkin todellisen muutoksen Yhdysvaltojen ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan.

Republikaanien John McCain on pitkälti jatkamassa Bushin hallinnon säädöksiä karttavaa linjaa, jonka tulokset eivät ole kovinkaan kehuttavia.

* * *

Sekä John McCain että Barack Obama ovat esittäneet kampanjan varrella nykyiseen hallintoon nähden vihreämpää linjaa, mutta ehdokkaiden välillä näyttää olevan suuria eroja.

Yksi vaalien kysymyksistä on ollut energia, hiilen käyttö energian tuotannossa ja puhtaat energiamuodot.

Obama on ottanut erääksi teemakseen Apollo-hankkeen kaltaisen ohjelman toteuttamisen uuteen energiaan perustuvan talouden rakentamiseksi, joka perustuu energiatehokkuuden parantamiseen. Obama on lisäksi luvannut ottaa käyttöön Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden päätöksen määritellä hiilidoksidi saasteeksi, jota voidaan säännellä.

Ympäristöblogien arvostuslistalla (niitäkin Yhdysvalloissa rankataan) varsin korkealle noteeratun ClimateProgress-blogin pitäjä ja entinen Clintonin hallinnon energia-asiantuntija Joseph Romm on seurannut McCainin ja hänen varapresidenttiehdokas Sarah Palinin kannanottoja ja todennut, että on aika lopettaa sen arveleminen aikooko McCain livetä aiemmista kasvihuonekaasupäästöjen kontrolliin tähtäävistä lupauksistaan.

Romm muistuttaa myös siitä, että nykyinen presidentti George W. Bush vetäytyi aikanaan antamistaan päästölupauksista.

Myös ilmastoblogi Celsias muistuttaa McCainin äänestäneen kymmeniä kertoja uusiutuvia energiamuotoja vastaan. Get Smart Energy NOW!-blogi toteaa Obaman kampanjan tuottaman "John McCain's 26 Lies Tonight"-muistion laskeneen McCainin uusiutuvaa energia vastaan tapahtuneet äänestämisen reilusti alakanttiin. Todellisuus on paljon raadollisempi.

Ehdokkaita erottaa varsin selvästi se, että Obama on valmis olemassa olevien säädösten pohjalta ryhtymään toimeen ilman vuosia kestävää lainsäädäntöprosessia. McCain ylipäätänsä karsastaa päästöjen rajoittamista säädöksiin perustuen ja panostaa vapaaehtoisuuteen.

Yksi erottava tekijä on myös ydinvoima. Kuten Joseph Romm sanoo Corporate Watchdog Radio-podcastissa, McCain haluaa käyttää runsaasti julkista rahaa kymmenien ydinvoimaloiden rakentamiseksi.

Obama ei Rommin mukaan ole suoranaisesti ydinvoimaa vastaan, mutta suhtautuu selvästi varauksellisesti ydinjäteongelmaan ja kun sitä ei ole ratkaistu, on myös uudelle ydinvoimalle asetettava varauksia.

* * *

McCainin on eri yhteyksissä todettu nojaavan yhä Bushin hallinnon energiapolitiikkaan, jossa fossiilisille polttoaineille ei haluta erityistä sääntelyä, vaan toimia markkinoiden kautta. Tähän nojaten hän on moittinut Obaman linjausta ankaraksi sääntelyksi.

Yksi McCainin teemoista on ollut hiiliteollisuuden clean coal-konsepti eli hiileen perustuvan energian tuotannon tekeminen puhtaaksi ottamalla hiilidioksidi tuotantolaitoksesta ja varastoimalla sen maaperään. 52 % Yhdysvaltojen sähköstä tuotetaan hiilellä ja se tuottaa vuodessa 2 miljardia tonnia hiilidioksidia. Hiiliteollisuus haluaisi rakentaa lisää hiilivoimaa clean coal-konseptilla.

Ongelma on vain siinä, että konseptia ei ole testattu ja sen edessä on vielä paljon pahoja teknologisia ja taloudellisia ongelmia. Kuten The Wall Street Journalin Jeffrey Ball sanoo Frontlinen Heat-dokumentissa, konsepti perustuu suureen ja ruusuiseen optimismiin.

Myös Obamalla on puheissaan puhtaan hiilen teema. Ehdokkaita tässä suhteessa erottaa painopisteet ja se, haluaako todellakin etsiä uuttaa suuntaa. McCainin asenne näyttää olevan enemmänkin se, ettei muu kuin nykyinen malli toimi.

Ja me tiedämme, että nimenomaan nykyinen malli on tiensä päässä.

Öljyn poraaminen merialueilta tai Alaskasta on myös yksi teema, jossa ehdokkaiden näkemykset poikkeavat toisistaan. Sarah Palin ilmoitti tultuaan valituksi varapresidenttiehdokkaaksi, että McCainin hallinto ryhtyy vetämään uusia öljyputkia. Obamalle tämä ei maistu ensinkään yhtä herkulliselta.

Ei sen puoleen, myös lehdistössä suhtaudutaan skeptisesti drill, baby, drill-ideaan. Siinä ajassa kun uusia öljynporausalueita Alaskasta saataisiin käyttöön, ehdittäisiin kehittää kummasti uusiutuvaa energiaa.

Sarah Palinia on muutenkin arvosteltu kampanjan aikana siitä, että hän ei suoraan tunnusta ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen sekä on antanut varsin epäasiantuntevia lausuntoja ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

* * *

Loka vaaleissa näyttää lentävän puolin jos toisin.

Seuraavaa Obamaa kannattavan League of Coservation Voters-organisaation videota ei varsinaisesti voi sanoa loanheitoksi, vaan ehkä pikemminkin kannanotoksi.

Se kertoo myös siitä, miksi McCain ei ole juurikaan uskottava puhuessaan puhtaammasta tai vähäpäästöisemmästä tulevaisuudesta (via Celsias):


* * *
Seuraava sen sijaan on jotain journalismin tapaista poliittista viihdettä - tai kampanjakommentti, jollaista valitettavasti Suomessa ei koskaan näe.

Kuka sanoi ketä sosialistiksi ja miksi?:

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaivappas jostain eduskunnan keskustelut vuosilta 1993 - 1994, kun ensimmäisen kerran meillä säädettiin Lakia ympäristövaikutusten arvioinnista. Aikasen surullisen 'hupaisaa' luettavaa!

Kyllä tuo pressavaalien tulos hieman huolestuttaa jo näin etukäteen. Jos ne Jenkit sittenkin kääntyvät MacCain/Palin linjalle. Niisä kun ei koskaan tiedä.

Vaiheinen kirjoitti...

Hmm... ihan hyvä idea, täytyypä kehittää pikkuinen projekti, sillä nuo kaiketi löytyvät tuolta eduskunnasta. Tosin, muistan kyllä itsekin sitä keskustelua, eikä se nyt kovin mieltä ylentävää hetkittäin ollut.

Totta. Yhdysvaltalaisista ei aina tiedä ja täältä Euroopasta katsottuna on aika vaikea nähdä asioita samalla tavalla.

Toivottavasti nyt eivät kuitenkaan käänny, sillä kun McCain/Palinin ja varsinkin jälkimmäisen lausuntoja on kuunnellut, niin aika pelottavaa kamaa sieltä tulee, vaikka vaalipropagandaa onkin.

Asiat eivät kuitenkaan mitenkään äkkijyrkästi muutu, vaikka Obama voittaisikin.

Lisäksi muutokset edellyttävät sitä, että niistä lupauksista pidetään kiinni.

Vaalilupausten rikkominen ei ole poikkeuksellinen juttu. Olennaista on kuitenkin suuret linjat ja se, että pääsuunta tässä touhussa muuttuu.

Anonyymi kirjoitti...

Pääsuunta varmastikkin muuttuu jos Obama valitaan. Uskon siihen aika vakaasti. MacCain tuskin muistaa lupauksiaan edes keskiviikkona, jos tulisi valituksi.

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. Yhdysvaltojen presidentti voi tehdä olennaisia linjauksia, jotka sitten kääntävät laivan kurssia jollain aikataululla. Minäkin uskon toistaiseksi siihen, että Obama voi tuoda muutosta terveempään suuntaan.

McCainin kampanja ja kokoonpano tuntuu aika huolestuttavalta, sillä kaveri ei ihan aina tunnu olevan hereillä tämän maailman menosta ja varapresidenttikandidaattinsa Palin on vieläkin enemmän pihalla.

Tosin, kampanjat ovat kampanjoita ja viestintä sen mukaista. Varsinaisessa toiminnassa myös sillä on väliä millaisia avustajia hallinto palkkaa.