perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Laskua

Globaali pankkikriisi ei näytä hellittävän vaikka poliitikot ja keskuspankit tekevät jo nyt voimakkaita tukitoimia. Valtiot pumppaavat rahaa pankkeihin ja samalla saavat niistä suuria omistusosuuksia. Pankkisektoria kansallistetaan pakon edessä.

Viimeisten vuorokausien saldo näyttää aika ankealta:

  • Britannia ja Islanti sanasodassa pankkien raunioilla (HS). Yksi syy tähän on se, että Britannian kunnat ovat tehneet sijoituksia nyt nurin menossa oleviin islantilaispankkeihin, jotka ovat maksaneet parempaa korkoa kuin kotimaiset pankit. Niin muuten ovat suomalaisetkin kunnat tehneet.
  • IMF: Viisi teollisuusmaata taantumaan 2009 (YLE Uutiset). Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan viisi maata eli Islanti, Irlanti, Italia, Espanja ja Iso-Britannia ajatuvat ensi vuonna taantumaan ja niiden tuotanto supistuu.
Ja niin edelleen. Keskuspankkien yhtäaikainen koronlasku ei näyttänyt poistavan pessimismiä. Joissain spekulaatioissa puhutaan jopa keskuspankkien koron laskemisesta nollaan ja muista vastaavista äärimmäisistä keinoista.

Suomessa talouskriisi ei näy YLE:n mukaan ainakaan vielä päivittäistavarakaupassa ja kaupoissa toivorikkaasti jopa odotellaan kulutuksen kasvua ihmisten käyttäytymisen vuoksi.

Suomessa talouden tilanne onkin nyt toinen kuin aikanaan, vaikka on täydellistä ruususen unta ajatella etteivät heijastusvaikutukset rantautuisi tänne Suomeen. Esimerkiksi Iso-Britannian joutuminen taantumaan tai lamaan, se tarkoittaa Suomessa viennin vähenemistä ja esimerkiksi metsäteollisuus on yhä selvemmin helisemässä. Irtisanomisten ja lomautusten aalto on matkalla tänne päin.

Alamäelle ei siis vielä näy päätepistettä ja mitä ilmeisimmin pankkimaailmassa tarvitaan nyt radikaaleja toimia luottamuksen palauttamiseksi tai uuden luottamuksen syntymistä odotellessa. pessimismi on sellainen asia, jota eivät poliitikkojen hyväntahtoisen puheet ja vakuuttelut missään päin maailmaa poista, vaan tarvitaan tekoja ja johtajuutta.

Pessimismi ei oikeasti ole hyödyllistä, mutta sitä on turha markkinoille selittää. Ihan samalla tavalla kuin kasvun kierteessä ahneus kasvaa, laskun kierteessä pessimismi kasvaa ja tuhot pahenevat enemmän kuin olisi tarpeen. Ja veronmaksajat maksavat.

Hyväntahtoisen hölmön optimismi ei sekään ole mistään kotoisin. Ilmeisesti tässäkin kriisissä olisi järkevintä pitää pää kylmänä, mutta ehkä sekään ei kuulu markkinalogiikkaan.


EDIT klo 12.14: Tämäkin päivä on sitten alkanut Euroopan pörsseissä reippaalla laskulla. Suomen vienti on painunut metsäteollisuuden perässä 5 %:n laskuun sekin. Taloudesta ei ole hyviä uutisia ilmeisesti ihan heti tulossa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kumma juttu, HS:n etusivulla komeilee vielä Glitnirin mainos...

???!

Halo Efekti kirjoitti...

Kylmää kyytiä!

Vaiheinen kirjoitti...

maurelita,
ilmeisesti on Glitnir tehnyt pitemmän aikaa sitten mainossopparit ja kaikessa kiireessä jäänyt sitten hoitelematta. Hieman surkuhupaisaa sinänsä.

halo efekti,
no niin on. Kunhan nyt ei menisi sentään ihan Tuomari Nurmion sanoin:
"Kylmän kyydin tilasitte
kolkkoon kyytiin kiipesitte
kylmään kyytiin, niinpä niin
tää on pikajuna helvettiin
"
(Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus; Pikajuna helvettiin)

Näkyy USA:ssa tänäänkin Dow Jones luisuvan alaspäin, vaikka ei nyt sentään ihan vapaassa pudotuksessa.