sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Some day classic: Time in a Bottle

Aika on tärkeä elementti. Sitä ei tunnu olevan koskaan tarpeeksi, vaikka aika itsessään ei mihinkään vähene. Kyse on vain siitä miten tätä rajallista luonnonvaraa käytämme. Aikaa kannattaa varata niille oikeasti tärkeille asioille ennen kuin on myöhäistä.

Siispä Some day classic esittelee Jim Crocen biisin Time in a Bottle:


Jim Croce oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, jonka uran kohokohdat olivat 1970-luvun alkuvuosina ja varsinainen kaupallinen menestys jäi häneltä itseltään kokematta.

Crocella oli erilaisia yhtyeitä koko 1960-luvun ajan, mutta käänne tapahtui vuonna 1970, kun hän tapasi laulaja-lauluntekijä Maury Muehleisenin. Muehleisenin kitarointi sopi mainiosti Crocen tyyliin.

Vuonna 1972 Croce solmi kolmen levyn levytyssopimuksen ABC Recordsin kanssa ja samana vuonna julkaistiin kaksi albumia You Don't Mess Around with Jim ja Life & Times. Näistä ensimmäiseltä levyltä julkaistiin kolme singleä You Don't Mess Around with Jim, Operator (That's Not The Way It Feels), ja Time in a Bottle. Jälkimmäisellä edellä mainituista albumeista on Crocen suurin hitti Bad, Bad Leroy Brown, joka nousi singlelistojen kärkeen Yhdysvalloissa kesällä 1973.

Croce ja Muehleisen menetyivät äkillisesti pienkoneen maahansyöksyssä 20. syyskuuta vuonna 1973. Onnettomuus tapahtui päivää ennen kuin Crocen kolmas albumi, I Got a Name oli tarkoitus julkaista.

Time in a Bottle nousi singlelistojen kärkeen joulukuussa 1973, kolme kuukautta Crocen kuoleman jälkeen. Singlen siivittämä myös You Don't Mess Around with Jim nousi albumilistojen kärkeen vuonna 1974.

Time in a Bottle on omistettu silloin vastasyntyneelle Jim Crocen pojalle A. J. Crocelle.

Lisätietoja ja lähteitä:

- Jim Croce Wikipediassa englanniksi
- Jim Croce - the Official Site

Video: YouTube

7 kommenttia:

pni kirjoitti...

Kyseinen kappale tuli minulle tutuksi aikanaan Mupettien versiona.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvät hyssyrät sentähen!!! No johan tempaisit! Tätä en ole kuullut sitten amerikan aikojeni ja nyt sinkosit kyllä sellaiselle muistojen polulle että taitaa tämä ilta mennä kuunnellessa kaikenlaista.

Crocen tuotannossa kerkesi olla paljon sellaisiakin biisejä, jotka ovat tulleet tunnetuiksi muiden artistien esittämänä.

Tuohon listaasi voisin vielä lisätä: Photographs & Memories ja Lovers Cross. Ja monta muuta :)

Anonyymi kirjoitti...

On se tämä kuule yksi niitä Top 10 Ever -listan biisejä. Lepiksen listan siis ;)

Halo Efekti kirjoitti...

Ihana! Myös tämä on tuttu jim croce - i'll have to say i love you in a song

Vaiheinen kirjoitti...

pni,
Jep. Toimii se tuo Muppet-versiokin. Kieltämättä "aika pullossa" antaa tilaa yhdelle jos toiselle assosiaatiolle :-)

lepis,
No, kiva että kelpaa:-)

Crocen lyhyeksi jääneessä tuotannossa on koko joukko sittemmin coveroituja biiseja, eikä huonoja ensinkään. Photographs & Memories on hieno kokoelma.

Kyllähän tuo meikäläisenkin jollekin listalle pääsee, vaikka en Top 10 Ever-listaa olekaan väsännyt. Liian vaikea homma.

halo efekti,
Tuo I'll Have to Say I Love You in a Song on sekin kelpo biisi. Sopii sopiviin olosuhteisiin:-)

SusuPetal kirjoitti...

Ihan vieras biisi. Höh.
No, joskus näinkin.

Vaiheinen kirjoitti...

Noh, ei kaikkia hienojakaan biisejä voi aina tuntea. Onneksi. Siitähän seuraa vain se, että on aina jotain uutta löydettävää :-)