keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Vaikuta!

Kunnallisvaalit pidetään ensi sunnuntaina. Jos et vielä ole ennakkoon käynyt äänestämässä, niin sunnuntaina on hyvä aika tehdä se.

Luonnonsuojeluliitto haastaa kunnat ympäristötekoihin. Mallia voisi ottaa Ruotsista, jossa kunnat pyrkivät hillitsemään ilmastonmuutosta valtiotakin kunnianhimoisemmin. Ruotsin kunnat tavoittelevat keskimäärin 30 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2015 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Tätä voi verrata EU:n asettamaan tavoitteeseen, joka on 20 % vähennykset vuoteen 2020 mennessä.

Kunnilla on välineitä tarttua itse ilmasto- ja ympäristökysymyksiin. Kuten Luonnonsuojeluliitto kertoo tiedotteessaan, Suomessa kunnat tuottivat 80 prosenttia kaukolämmitysenergiasta ja 15 prosenttia sähköstä vuonna 2005. Energian tuotannon ja käytön lisäksi kasvihuonekaasupäästöjä syntyy jätehuollosta ja liikenteestä.

Näissä asioissa kunnanvaltuustot voivat toimia aktiivisesti esimerkiksi uusiutuvia energiamuotoja edistämällä ja hankkimalla vihreää sähköä. Kilpailulainsäädäntö antaa mahdollisuuden suosia ympäristöystävällisempiä ratkaisuja.

Kaavoitus on yksi kuntien tehtävistä ja ei ole yhdentekevää miten kaavoitetaan. Kaavoituksella voidaan vähentää tarpeettoman yksityisautoilun tarvetta ja muutenkin säästää. Luonnonsuojeluliiton Leo Stranius sanoo, että pyöräilyn edistämiseen tarkoitettu budjetti on hyvä kasvattaa kymmenykseen kunnan liikennebudjetista. Säästämisen ja samalla ympäristöystävällisyyden lisäämisen kohteita löytyy myös muualta.

Millä kunnalla on varaa kieltäytyä näistäkään säästöistä?

Kunnallisvaaleissa me äänestäjät ratkaisemme, millaisella ymmärryksellä ja laskutaidolla tulevat kunnanvaltuutetut ovat varustetut.

* * *

Kuten jo aikaisemmin tässä blogissa on kerrottu, on Greenpeace pistänyt pystyyn Päästöpäättäjät-palvelun, josta voi seurata kansanedustajiemme asenteita ja kantoja muutamassa tulevaisuutemme kannalta keskeisessä kysymyksessä:

  • Ydinvoiman lisärakentaminen
  • 30 % päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä
  • Tuulivoiman voimakas edistäminen
  • Suomen energiakulutuksen kääntäminen laskuun vuoteen 2015 mennessä
  • Energiatehokkuustoimien tiukentaminen
  • Turpeen käytön lopettaminen
Palvelu on nyt ohittanut beta-vaiheen ja vieläkin parempi kuin ensimaistelussa. Se antaa mielenkiintoista taustatietoa siitä, millaisia päättäjiä olemme valinneet.

* * *

Ai mistä löytyy hyviä ehdokkaita?

Erilaisia vaalikoneita on ainakin YLE:llä, Helsingin Sanomilla ja MTV3:lla.

Vaiheinen saa kunnallisvaalikoneista kerrassaan kummallisia tuloksia ja vastauksia, joten Vaiheinen luottaa enemmän nk. henkilökohtaiseen vaalikoneeseen eli äänestää vain ehdokkaita, joiden näkemyksistä on henkilökohtaisesti ottanut selvää.

3 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Äänestetty on - meidän kunnassa ennakkoon äänestikin 41%:) Taitaa olla nuo eurooppalaiset päästötavoitteet ydinvoimayhtiöitten aikaan saamia, kun ei niihin oikeastaan voi päästä kuin ydinvoimaa rakentamalla...?!?

Anonyymi kirjoitti...

Samoin, ääni on hoideltu plakkariin. Espoolaisista ainoastaan 19,1% äänesti ennakkoon. Mnnn... äänestääköhän ne täällä kunnolla muutoinkaan.

Ääni meni kuin menikin aivan omalla vaalikoneella valitulle ehdokkaalle. Ja harvinaista kyllä, naiselle. No, kerta se on ensimmäinenkin :)

Vaiheinen kirjoitti...

Samoin on jo ääni pistetty matkaan ja Hesassa voitettiin sitten Espoo niukasti, 19,2 % äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä tähän mennessä.

Mitä päästötavoitteisiin tulee, niin uusiutuvilla ja energiatehokkuden parantamisella voidaan hoitaa nuo tavoitteet, jos vain halutaan.

Ydinvoiman ongelma on nyt jo se, että vaikka ongelmaa sen avulla yritettäisiinkin ratkaista, on ydinvoimaloiden rakentamine aivan liian hidasta ja pääomavaltaista hommaa, jotta se enää ehtisi ilmastokriisissä juurikaan helpottamaa.