maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Vapaaksi hiilestä

Maailman olisi mahdollista päästä eroon fossiilisiin energiamuotoihin perustuvasta energiantuotannosta vuoteen 2090 mennessä. Näin kerrotaan Euroopan uusiutuvan energian järjestö EREC:in yhdessä ympäristöjärjestö Greenpeacen kanssa toteuttamassa tutkimuksessa (PDF 4,58 Mt).

Johtavat energialähteet vuoteen 2090 mennessä ovat aurinkovoima, biomassa, maalämpö ja tuulivoima.

Muutos vaatisi suuria investointeja ja politiikan muutosta, sillä jo päästövähennysten toteuttamiseen vuoteen 2030 mennessä tarvitaan 15 biljoonan dollarin investoinnit. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä kustannuksesta, sillä raha tulee takaisin uusina työpaikkoina ja energiakulujen säästöinä.

Muutos energiapolitiikassa on välttämätön, mikäli yritämme saada hillittyä ilmastonmuutoksen tavoitteeksi asetettuun enintään kahden celsius-asteen maapallon lämpötilan nousuun.

Tutkimuksessa todetaan, että energiavallankumouksen ytimessä on se, että meidän täytyy muuttaa tapoja, jolla energiaa tuotetaan, jaellaan ja kulutetaan. Tutkimus esittelee viisi keskeistä periaatetta muutokselle:

  • Uusiutuvien ratkaisujen käyttöönotto, erityisesti hajautetuissa energiajärjestelmissä
  • Ympäristön luonnollisten rajoitusten kunnioittaminen
  • Kestämättömien ja saastuttavien energiamuotojen vaiheittainen poistaminen käytöstä
  • Voimavarojen käytön kohtuullisuuden parantaminen
  • Talouden kasvun irroittaminen fossiilisten polttoaineiden kuluttamisesta
Tutkimus liputtaa selvästi hajautetun energiantuotannon puolesta. Sen mukaan lämmön ja sähkön tuottaminen lähellä paikkaa, jossa energia kulutetaan, vähentää energian hukkaamista jakelussa ja energian muuttamisessa muodosta toiseen.

* * *

Päivän toisessa hiilipitoisessa YLE:n uutisessa kerrotaan Kiinan hiilikaivosteollisuuden aiheuttavan vuosittain kahden sadan miljardin euron vahingot ympäristölle, asukkaille ja kaivosmiehille.

Uutisen mukaan Greenpeacen ja Pekingin yliopiston tekemässä selvityksessä on laskettu ensimmäistä kertaa hiilikaivosteollisuuden aiheuttamat piilokustannukset. Kiinassa energiasta tuotetaan noin 70 % hiilellä.

Selvityksen mukaan valtio pitää Kiinassa hiilen hintaa aivan liian alhaalla ja jos tuotantokustannukset siirrettäisiin kuluttajien maksettavaksi, hinta nousisi neljänneksen. Sen arvoidaan vähentävän hiilen kulutusta 7 %, mutta pienentävän bruttokansantuotetta vain yhden prosentin verran.

* * *

Globaali muutos energiantuotannossa on välttämättömyys.

Muutokselle voidaan laskea suuri kustannus pelkkänä investointina. Se on kuitenkin aivan liian kapea näkökulma, sillä talouden mekanismit toimivat tässäkin. Sijoitus uusiutuvaan energiantuotantoon on samalla tavalla investointi kuin mikä tahansa muukin. Se luo työpaikkoja ja verotuloja sekä uutta liiketoimintaa.

Jotta muutokseen päästään on otettava selkeät keinot käyttöön eli ryhdyttävä aktiivisesti tekemään saatuttavan toiminnan piilotettuja kustannuksia näkyviksi, asetettava saastuttamiselle taloudellisia sanktioita, tuettava muutosvaiheessa uuteen talouteen siirtymistä ja tarvittaessa jopa kiellettävä joitain toimintoja. Samaan aikaan on lopetettava kaikenlainen saastuttavan toiminnan subventio, mistä esimerkiksi Kiinan hiilikaivostoiminnassa on kyse.

Eikä tässä vielä kaikki. Me kuluttajat voimme tukea muutosta tekemällä valintoja, jotka tekevät saastuttavasta toiminnasta kannattamatonta.

Näitä kaikkia toimia tarvitaan, mikään ei yksinään välttämättä toimi.

Suuri haaste on asenteellinen. Esimerkiksi kun jokin saastuttava toiminta joutuu kuluttajien ympäristötietoisten valintojen seurauksena hankaluuksiin, yhteiskunnan on kieltäydyttävä tukemasta ja subventoimasta sellaista toimintaa.

Se vaatii poliittista johtajuutta ja selkärankaa.

* * *

Otetaan esimerkiksi lentoliikenne. Se on myös selvästi saastuttavaa toimintaa ja siihen täytyy saada nykyistä selvästi ympäristöystävällisempi ote. Tekniikka ja talouden uutisen mukaan talouskriisin johdosta lentoliikenne henkilöliikenteessa laski 2,9 % ja lentorahdissa 7,7 % edellisen vuoden syyskuusta.

Kysymys kuuluu, pitääkö kaikkia lentoyhtiöitä edes yrittää pelastaa valtioiden toimesta, jos ne kerran ovat markkinataloudessa menossa nurin?

2 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Olisi kyllä hyvä, jos valtio alkaisi tukea yksityisen siirtymistä aurinko- tai tuulienergian käyttöön samoin kuin nyt tuetaan siirtymistä öljystä uusiutuviin lämpöpannuihin.

Naapuri aikoo rakentaa itselleen tuulimyllyn, mutta mitään tukea mistään päin ei ole tarjolla. Siinä olisi poliitikkoille töitä...

Vaiheinen kirjoitti...

Kyllä. Varsinkin siirtymävaiheessa kaivataan tukea ja kannustusta myös taloudellisessa mielessä. Maalämpöpumput ovat yksi asia, joiden käyttöönottoon kannattaa kannustaa. Maalämpö tosin on pitemmällä aikavälillä jo nyt kannattavaa toimintaa, joten kynnystä ei hirveästi tarvitsisi alentaa.