torstaina, lokakuuta 02, 2008

Blogismia

Kiva vaakuna, eikö?

Viime päivinä on näköjään tullut kirjoiteltua aika reipas määrä postauksia. Asiaa on kaiketi ollut tai sitten ei. Sanottavaa ainakin.

Blogin kirjoittaminen osaa olla koukuttavaa, mutta myös opettavaa. Kirjoittaminen on nimittäin yksi oppimisen muoto. Kirjoittamalla jäsentää asiat eri tavoin kuin silloin, jos antaa tajunnanvirran vain viedä. Maailman asioita yhdistelee ja tiivistää kokonaisemmiksi kuin pelkästään yksittäisiä uutisia lukemalla muuten tapahtuisi.

Kirjoittamiseen voi ottaa myös erilaisia strategioita kuten uutisvirran seuraaminen ja kiihkeimpien asioiden kaivaminen sieltä. Tässä blogissa toimitaan varsin usein niin, että poimitaan netin valtavasta uutisvarastosta mielenkiintoisia asioita yhdistellen ja johonkin järkevään kommentointiin pyrkien.

Toisaalta voi kirjoittaa ihan oman pohdintansa perusteella ilman mitään erityisiä lähdeviittauksia luottaen omaan intuitioonsa. Aina ei tarvitse linkityksin osoittaa lukeneisuuttaan.

Lähipäivinä tahtiin tulee muutos, ainakin hetkeksi. On ihan välttämätöntä mennä katsomaan millainen jengi tuollaista vaakunaa itsellään pitää.

Mutta ennen sitä tulee vielä jotain...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Villisikoja ja vuohia... Mnn... Mielenkiintoista! Kuulostaa unkarilaiselta :)

Vaiheinen kirjoitti...

Niinnoh, voihan siinä unkarilaistyylisiäkin elementtejä olla, mutta itseasiassa tuo vaakuna löytyy hiukka eri suunnasta. Moita elukoita muuten sieltäkin saattaisi löytyä ellei paikka olisi kaupungissa.

Halo Efekti kirjoitti...

Thus spake the psalmist. (Ps 133)
"Ecce quam bonum et quam jucundum
habitare fratres in unum."

Ps. 132 - kun ei tiedä niin heti tulee ristiriita psalmin numerosta - en ennätä tsekata.

Halo Efekti kirjoitti...

‘Quam bonum in unum habitare (What a good thing it is to live together in unity) .’ The Royal Borough of. Kensington and Chelsea motto from the 133 ...

Vaiheinen kirjoitti...

Tsekkasitpa sitten kuitenkin :-)

Juuripa sinne :-) Kensington and Chelsea on Iso-Britannian tiheimmin asuttua aluetta ja yksi Lontoon 32:sta hallintoalueesta.

Ei sinänsä pöllömpi motto, sano. Latinaa kun en hanskaa, niin kytkentä tuohon psalmiin jää puolitiehen. Liekö liittyy siihen suoraan...