torstaina, lokakuuta 02, 2008

Lisää vihreää duunia

Aikaisemmin on kerrottu, että USA:ssa 100 miljardin dollarin investointi uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuden parantamiseen voi luoda maahan noin 2 miljoonaa uutta ja hyvin palkattua työpaikkaa.

Nyt Climate Progress kertoo USA:n pormestarien kongressin tuottamasta raportista (PDF), jonka mukaan USA:ssa on tällä hetkellä noin 750 000 "vihreää" työpaikkaa uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden parissa. Pormestarien raportin mukaan näiden työpaikkojen määrä nousee yli 4,2 miljoonaan työpaikkaan seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana.

Raportin mukaan se voi olla nopeimmin kasvava talouden osa-alue ja vaikuttaa merkittävästi kansakunnan työllisyystilanteeseen.

* * *

Miksi meillä Suomessa uusiutuva energia mielletään pelkäksi kulueräksi? Ympäristöteknologia työllistää jo nyt merkittävästi ihmisiä ja selvällä strategisella suunnanmuutoksella esimerkiksi energiapolitiikassa kestävän kehityksen tielle, noita työpaikkoja syntyisi myös lisää.

Huomattavaa on se, että ne työpaikat eivät olisi mitenkään itsestäänselvästi pääkaupunkiseudun toimistoihmisten työpaikkoja, vaan ihan muualla. On vaikea ymmärtää nykyistä ideaa hajasijoittaa valtion virastoja pois synergiahyötyjen luota joihinkin muihin kaupunkeihin, kun samaan aikaan olisi käytössä ihan uusienkin työpaikkojen rakentamisen mahdollisuus.

Tosin, se vaatisi sitä, että uusiutuvilla energiamuodoilla ja energiatehokkuuden parantaminen otetaan tosissaan, eikä nykyisen mallin mukaisesti vain näennäisesti. On tarpeellista tehdä aito käännös kestävän kehityksen tielle.

Se käännös on edessä ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa, joten miksi sitä emme voisi tehdä jo tänään? Ydinvoimaperustainen energiastrategia viivyttää väistämätöntä liian pitkään.

Tässä on toinenkin puoli. Nuo mahdolliset työpaikat talouden rakenteiden kehittymisen myötä voivat jäädä saavuttamatta, mikäli jälleen jättäydymme kehityksen kelkasta. Tuulivoiman kohdalla olemme jo menetäneet suuria taloudellisia mahdollisuuksia vetkuttelulla.

* * *

[Huom! Joku saattaa seuraavaa pitää mainoksena. Ehkä se onkin sitä, mutta hyvän asian puolesta]

Kuluttajilla on mahdollisuus tehdä myös valintoja ja sähköä voi ostaa myös kestävästi.

Yksi sellainen yritys on Ekosähkö Oy. Ekosähkö myy ympäristön kannalta kestävällä tavalla tuotettua sähköä eli yhtiön myymä sähkö tuotetaan biopolttoaineilla, ennen vuotta 1995 rakennetulla vesivoimalla ja tuulella. Tuotantotavat täyttävät Suomen luonnonsuojeluliiton määrittämät Norppaenergia-merkin kriteerit. Tuotannossa ei käytetä lainkaan fossiilisia polttoaineita, turvetta eikä ydinvoimaa.

Yhtiö ei arvojensa mukaan toteuta mitään massiivisia markkinointikampanjoita, vaan suuntaa resurssit uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen.

Vaiheinen suosittelee ja toteaa, että ekosähkön ostaminen ei ole niin paljon kalliimpaa, että tilaisuus kannattaisi jättää väliin. Viimeisin hinnankorotuskin jäi vähäisemmäksi kuin monilla muilla yhtiöillä.

Mieti sitä.

Ei kommentteja: