Kelloja
Lontoon kellontekijöiden museossa (Clockmakers' Museum) voi tutustua kelloihin ja siihen miten kautta vuosisatojen niitä on tehty. Museo ei ole pelkästään erilaisten kellojen näyttely, vaan tarina kellontekijöiden killasta ja ammattikunnan roolista yhteiskunnassa eri aikoina. Näyttely valaisee myös ripauksen Lontoon historiaa ja kytkee kellontekijöiden roolin muihin historiallisiin käänteisiin.
Meille kiireisille nykyihmisille kellot ovat arkipäivää joka paikassa. 1500-luvulla vain kaikista rikkaimmilla oli varaa omaan kelloon. Englantiin ne tuotiin silloin pääasiassa Saksasta, Ranskasta tai Hollannin ja Belgian alueilta. Englannin kellontekijöiden kiltalaitos sai alkunsa 1600-luvun alussa ja vuonna 1631 Kaarle I antoi Clockmakers' Companylle oikeudet kontrolloida kaikkea kellonvalmistusta Lontoon alueella. Sen jälkeen Lontoo hiljalleen kehittyi erääksi kellontekijöiden tärkeimmistä keskuksista.
Museon vanhin näytteillä oleva kello on 1400-luvulta peräisin oleva vaakatasauskello. Yhteensä museosta löytyy noin 600 erilaista kelloa eri aikakausilta, isoa ja pientä. Pääasiassa kellot on tehty vuosien 1600 ja 1850 välillä.
Vuonna 1813 perustetusta museosta löytyy myös uudempiakin kelloja, mutta kaikkista kuuluismmat lienevät John Harrisonin 1700-luvulla longitudin määrittämisessä käytetyt kellot. Niillä oli ratkaiseva merkitys merenkulun kehitykselle. Näytteillä on muunmuassa Harrisonin viides merenkulkijoille tehty kronometri. Ensimmäiset Harrisonin kronometrit ovat näytteillä Old Royal Observatoryssä, Greenwichissä.
Monet taskukelloista ovat hyvin hienoa tekoa ja osoittavat suurta käsityötaitoa. Tekemisen jälkeä voi arvioida myös esimerkiksi John Fromanteelen vuonna 1675 tekemää kaappikelloa vasten. Tuo kello käy yhä edelleen ja näyttää pysyvän myös ajassa.
Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa Daniel Quaren kaappikello 1700-luvun alkupuolelta, joka suunniteltiin käymään vuoden kerrallaan. Esteettisestä kauniista kelloista esimerkiksi kelpaavat vaikka Francis Perigalin taskukellot. Museossa on näytteillä myös Samuel Watsonin sir Isaac Newtonille tekemä pöytäkello 1700-luvun alusta.
Museo itsessään ei ole mikään suurensuuri, mutta hyvin järjestetty ja toteutettu. Kellontekijöiden historia on konkreettisesti läsnä.
Museo löytyy Guildhallin kirjaston vierestä, läheltä Bankin metroasemaa. Rakennuksen kanssa samalla aukiolla on myös Guildhallin taidemuseo.
Ja kuten arvata saattaa, tähänkään museoon ei ole pääsymaksua.
(Ylemmässä kuvassa taskukelloja, kuva: Vaiheinen. Alemmassa kuvassa Harrisonin kronometri H5, kuvan lähde: Wikimedia Commons)
Tekstit
7 kommenttia:
Tervetuloa takaisin!
Kuulostaa hyvältä reissulta.
Kävitkö myös Greenwitchissä?
Tämä kellotarina on mielenkiintoinen. Erityisesti tällaiselle, joka ei kelloja ranteessaan ole pitänyt kahteenkymmeneen vuoteen. Kunnes vuosi sitten sain idean ja kävin ostamassa yhden. No, eihän sitä muista laittaa ranteeseen ja jos muistaa niin loppupäivästä huomaa sen killuneen väärin päin :) Jossain vaiheessa sain paljon rannekelloja lahjoiksi, kun katsoivat että eihän tuolla reppanalla ole edes kelloa. No on ne tallessa kaikki.
Herätyskellon soittoakaan en ole kuullut aikoihin.Tosin se on kyllä varmistamassa aamut. Sisäinen kello on aika hyvä :)
Ajan mittaaminen onkin sitten toinen juttu.
Kiitos kiitos.
Eipä aikataulut antaneet periksi Greenwitchiin asti lähtemistä, mutta jääpähän jotain seuraavallekin reissulle ihmettelemistä. Reissu oli ihan mielenkiintoinen ja itseasiassa monipuolinenkin. Osa stooreista on vielä tekemättä :-)
Eipä ole mullakaan kelloa ranteessa näkynyt sitten vuoden 1991 paitsi äärimmäisen satunnaisesti. Tuolla niitä laatikossa jokunen on. Niillä kun oli aikanaan taipumus jäädä kaikenlaisille pöydille ja niitä piti sitten jälkikäteen käydä keräämässä talteen.
Sisäinen kello on toimiva ja hyvä peli sekin.
Ajan mittaaminen on omsa ja kiehtova stoorinsa. Sen juuret ovat varsin kaukana ihmiskunnan historiassa ja käsitteitä on tullut mukaan matkan varrella useammastakin kulttuurista.
Ajan käsitteitä onkin mielenkiintoista pohtia ja opiskella. Jätin kellon pois ranteesta joskus 20 vuotta sitten, nykyään aika tulee tarkistettua kännykästä. Haaveilen siitä(kin), että voisin elää edes jonkun aikaa ilman ajan seuraamista. Olisi jännittävää katsoa, miten viikkovilliksi sitä joutuisikaan.
Aika kulkee toki ilman seuraamistakin. Työelämässä kelloa ei voi jättää ihan noin vaan pois, mutta periaatteessa esimerkiksi lomalla voi antaa mennä vaan. Osaisimmeko olla oikeasti ilman kelloa pitkäänkin? Aika helpostihan sitä tulee vilkuiltua ajan kulua, vaikka sillä ei mitään merkitystä tapahtumille olisikaan.
Kaikille ajan käsitteleminen ei ole samanlaista kuin meille länsimaisille ihmisille. G.J.Whitrow viittaa Benjamin Lee Whorfin tutkimuksiin, jonka mukaan Arizonan Hopi-intiaanien kielessä ei ole minkäänlaisia aikaan liittyviä sanoja. Hän kertoo myös Sudanissa asuvista azenideista, joille tulevaisuus ja menneisyys ovat limittäisiä asioita.
Sehän voisi olla ihan mielenkiintoista katsottavaa, jos palaisimme ajan käyttämisessä esimerkiksi sen verran taaksepäin, että minuuttiaikatauluista päästäisiin vikka viikkotasolla tapahtuviin asioihin. Maailma siitä tuskin menisi huonommaksi.
Oletko muuten käynyt WeeGeessä katsastamassa kellonäyttelyn?
Minuuttiaikataulut pitäisi kyllä oikeasti pistää pannaan!
Enpä ole WeeGeessä käynyt, mutta joku kaunis päivä olen menossa.
Minuuttiaikatauluista ei oikeastaan taida olla mitää iloa tai hyötyä. Kenties olisi ihan oikeasti parempi vähän hidastaa ja tehdä asioita pikemminkin kerralla paremmin kuin juosta paikasta toiseen saamatta mitään muuta aikaiseksi kuin lisää hoidettavia pikkujuttuja.
Kuvailitpa hyvin arkipäiväni ;)
Lähetä kommentti