Luottamusta vai pulaa?

Sunnuntai ei uutisvirrassa auennut kovinkaan myönteisesti.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoittaa koko maailman talousjärjestelmän romahduksesta. Poliittiset johtajat ja talouspäättäjät pitävät hätäkokouksiaan Yhdysvalloissa, Euroopassa ja muualla. Valtiot valmistautuvat ottamaan pankkeja haltuunsa, talletuksia turvataan valtioiden takauksin useammaksi vuodeksi, kansainvälisiä kriisirahastoja suunnitellaan ja julkilausumia laaditaan.

Retoriikka on nyt aika kovaa. Vaaditaan käyttöön "kaikkia keinoja", että uudet "pankkiruumiit vältettäisiin". Ilman päättäväistä toiminta "koko kansainvälinen rahoitusjärjestelmä uhkaa luhistua" ja niin edelleen.

Kyse on siis siitä, että luottamus pitäisi pystyä palauttamaan markkinoille. Se ei vielä riitä, vaan myös kuluttajien luottamus pitää pystyä palauttamaan. Kriisin ratkaisemisen ensimmäisessä vaiheessa toimien - ei pelkkien retoristen julkilausumien - pitäisi kohdistua siihen, että pankit luottaisivat jälleen toisiinsa.

Koko järjestelmä on tikun nokassa.

Kuvio toimii normaalisti niin, että pankit lainaavat tarvittaessa rahaa toisilleen ja pitävät tilanteen hallussa. Kaikki eivät normaalisti yhtäaikaisesti halua pankista pois omiaan ja iso osa rahoista on lainattuna edelleen kuluttajille esimerkiksi asunnon ostamista varten ja niin edelleen. Pankkien ja muiden varallisuus koostuu myös siitä mihin arvoon esimerkiksi kiinteää omaisuutta arvostetaan ja se on aina spekulatiivinen lukema. Kuluttajien rahoja ei ole mahdollista saada takaisin pankkiin kovinkaan nopeasti, koska palkastahan kuluttaja sen velkansa maksaa.

Kun pankkien luottamus toisiinsa horjuu, osa pankeista joutuu yksinkertaisesti tilanteeseen, jossa ne eivät pysty maksamaan asiakkailleen mitä pitäisi. Käteinen loppuu. Rahaa on mahdollista saada tietysti valtioilta ja keskuspankeilta, mitä nyt tehdäänkin valtavilla summilla joko takaamalla talletuksia tai ostamalla pankkeja valtioiden omistukseen osittain tai kokonaan.

Kyse on siis luottamuksesta. Luottamuksesta siihen, pystyvätkö eri osapuolet maksamaan muille sen mihin ovat sitoutuneet. Kaikki tietävät, etteivät kaikki pysty kaikille ilman erityisjärjestelyitä ja samalla pelätään jonkun saavan tilanteesta ansiotonta hyötyä.

Kyse on myös luottamuksesta siihen mitä todellisia päätöksiä saadaan tehtyä. Pelkät korulauseet ja hyvää tarkoittavat julkilausumat eivät riitä. Mahdollisesti kyse on vieläpä siitä, että nämä päätökset pitää tehdä tänään ja nimenomaan tänään. Muuten huomenna ei ole vastassa pelkästään "musta maanantai" vaan taloudellinen musta aukko, joka imaisee koko systeemin jonnekin.

Nyt siis mitataan löytyykö esimerkiksi EU:sta johtajuutta eli pystyykö EU rakennelmana tekemään päätöksiä, jotka ratkaisevat todellisia ongelmia. Onko EU:sta tai eurosta nyt mihinkään, mikä suojaa myös meitä kansalaista?

Kun asiaa hieman syvemmältä pohtii, niin suomalaisten kannalta saattaa olla nyt suurikin onni, että olemme jo kerran tämän mankelin käyneet läpi ja olemme osa euroaluetta. Tilanne ei muodostu samanlaiseksi kuin esimerkiksi Islannissa, missä maan valuuttaa ei tällä hetkellä taideta maan rajojen ulkopuolella tunnustaa juuri lainkaan. Tilanteen jatkuessa samanlaisena pitempään Islanti joutuu totaaliseen pulaan, koska mitään ei saa ulkoa ostettua. Maa joutuu siis kansainvälisen avun varaan ellei luottamusta islantilaiseen talouteen saada palautettua. Tähän kierteeseen Suomi euroalueella ei joudu ellei koko euroalue romahda.

Yhdysvalloissa tilanne näyttää olevan se, että kriisin laukeamiseen osasyyllinen eli väistyvän presidentti Bushin hallinto on kykenemätön nopeisiin ja määrätietoisiin ratkaisuihin. Lähes kaikki luottamus Bushin hallintoa kohtaan on mennyt. Mitä ikinä se päättääkään, siihen ei juuri luoteta. Ei todellakaan hyvä tilanne maailman suurimmassa kansantaloudessa.

Tavallinen kansalainen ei nyt kaiketi muuta voi tehdä kuin pysyä rauhallisena ja odottaa. Pahinta mitä nyt voisi tapahtua on se, että kansalaiset ja organisaatiot hakisivat rahansa pois pankista sukan varteen. Se olisi talousjärjestelmän loppu ja samalla matka kohti jotain sellaista mitä kukaan todellakaan ei halua. Tämäkin kriisi vaatii kollektiivista huolenpitoa.

Toivottavasti edellä oleviin uhkiin ei jouduta ja edellä oleva aprikointi on turhaa. Se riippuu siitä millaisia päätöksiä päättäjät saavat aikaiseksi ja ovatko ne uskottavia. Luotetaanko enää siihen, että asiat pystytään hoitamaan uskottavalle tasolle.

Talous on viimekädessä pelkästään luottamusjärjestelmä.