Yhteisöllisyydestä

Yhteisöllisyys voi olla mutkikas juttu.

Otetaan esimerkiksi jalkapallo. Jalkapallolla on muualla maailmassa roolinsa osana yhteiskuntaa, paitsi ehkä Suomessa. Seurojen kannattajat muodostavat ikäänkuin suvun tai perheen, jossa on vain yksi yhdistävä tekijä. Kaveruus syntyy yhden ainoan asian kautta ja kaveria autetaan ja tuetaan.

Jalkapallosta esimerkiksi Englannissa tai vaikkapa italiassa useimmilla on jokin mielipide tai näkemys. Useilla on siis jonkilainen side tähän sukuun.

Jalkapallo-ottelut ovatkin sitten hyvin organisoituja ja viihteellisiä tapahtumia, joissa nämä suvut sekä pitävät sukukokouksiaan että mittelevät toisiaan vastaan.

Jalkapallo tai miksei mikä tahansa muukin urheilu on pelastanut monet ihmiset syrjäytymiseltä ja opettanut monelle yhteisöllisyyden ja sosiaalisen elämän pelisäännöt. Se ei ole ihan vähän.

Kun sitten jalkapallo-ottelussa katsomoon sisustetaan bannereita, joissa kerrotaan jonkun seuran olevan 'uskonto' joillekin tai jonkun henkilön 'armeija', on jokin raja ylitetty ja tultu yhteisöllisyyden pelottavalle puolelle.

Tietty yhteisö ei voi olla vaatimus tai sen ulkopuolelle jättäytyminen ongelma. Tällaiset yhteisöt eivät voi ylittää yksilön valinnanvapauksien rajoja. Yhteisö voi olla jäsenelleen myös henkinen vankila tai muu ongelma.

Siksi yhteisöllisyys on haastava asia, eikä siitä voi tehdä esimerkiksi yhteiskunnallisia päätöksiä.

Tietysti on niin, että jonkin jalkapalloseuran kannattaminen on vapaaehtoista, myös yhteisönsä jäsenille ja kannattamisessa on monia muotoja, mutta äärimmilleen vietynä siinäkin on uhkansa.

Miten me voisimme muodostaa yhteisömme siten, että voisimme olla yksilöinä onnellisia osana sitä? Ei se vaikeaa sinänsä ole, mutta miten olla menemättä ilmiön pimeälle puolelle?

* * *

Lontoo osaa olla myös sateinen. Vaihteluväli on noin 3 minuuttia.

Eilinen oli muuten moneen kuukauteen ensimmäinen päivä, jolloin ei tullut yhtään postausta. Ei vieroitusoireita.